Oletko etsinyt uutta harrastusta, joka haastaa kehosi ja mielesi? Tule kokeilemaan akrobatiaa tai parkouria ja löydä itsestäsi uusia voimia ja taitoja turvallisessa ja inspiroivassa ympäristössä! Tunnit ovat kaikille avoimia taitotasosta riippumatta – harjoitteet mukautetaan kunkin osallistujan omiin tarpeisiin ja kykyihin, joten voit osallistua ilman ennakkotaitoja.
Lähde rohkeasti mukaan ja ota askel kohti uudenlaista, voimaa ja iloa tuottavaa harrastusta.
NUORTEN PARKOUR & VOLTIT
Parkour ja Voltit -tunneilla harjoitellaan monipuolisesti erilaisia parkourin ja akrobatian perustekniikoita ja liikkumistapoja vaihtelevissa ympäristöissä. Harjoituksia helpotetaan tai vaikeutetaan tarpeen mukaan. Ennakkotaitoja ei tarvita.
AIKUISTEN PARKOUR
Tunneilla opetellaan parkourin perustaitoja, mutta myös edistyneempiä tekniikoita harjoitellaan jokaisen oman tason mukaan. Sopivia haasteita ja harjoitteita etsitään sekä ohjaajan avulla että itsenäisesti.
Ryhmässä tulevat tutuksi niin parkourin luova liikkuminen, leikinomainen lähestymistapa harjoitteluun kuin vastuullinen ja kannustava ajattelutapakin. Lisäksi tutustutaan hieman parkouria tukevien ominaisuuksien, kuten lihaskunnon harjoitteluun.
Ryhmä antaa valmiudet määrätietoiseen omatoimiseen harjoitteluun. Harjoitteet skaalataan sopivaksi jokaisen osallistujan omalle taitotasolle, eikä ennakkotaitoja tarvita.
AIKUISTEN AKROBATIA & VOLTIT
Voltit ja akrobatia-tunneilla harjoitellaan monipuolisesti erilaisia volttien ja akrobatian perustekniikoita ja liikkumistapoja vaihtelevissa ympäristöissä. Harjoituksia helpotetaan tai vaikeutetaan tarpeen mukaan. Tunneilla tehdään aina alkulämmittely ja voima- ja liikkuvuusharjoituksia. Ennakkotaitoja ei tarvita.
AIKATAULU:
NUORTEN PARKOUR & VOLTIT (10-15v)
Ma 11.8. klo 18.00-19.30
AIKUISTEN PARKOUR (16v+)
To 14.8. klo 17.30-19.00
AIKUISTEN AKROBATIA & VOLTIT (16v+)
To 14.8. klo 18.00-19.30
PAIKKA:
Vallilan Parkour Akatemia, Teollisuuskatu 16
ILMOITTAUDU MUKAAN:
www.parkourakatemia.fi/vallila/tapahtumat
You may also like the following events from Helsingin Parkour Akatemia: