⬇️in English below⬇️
KINOKIVINOKKA 2025 valtaa Kivinokan ison uimarannan taas elokuussa.
Jos kuulut niihin, jotka ovat tienneet tästä Suomen kauneimmasta ulkoilmaelokuvanäytöksestä jo vuosia, mutta et ole koskaan osunut paikalle, nyt on aika!
Meren äärelle pystytetyllä valkokankaalla nähdään lauantaina 23.8. jälleen YLLÄTYSENNAKKONÄYTÖS! Toisin sanoen illan elokuva paljastetaan yleisölle vasta paikan päällä vähän ennen elokuvan alkamista.
Päivitämme elokuvan vähäisiä ennakkotietoja tapahtumasivulla pian.
Leffa alkaa pyöriä riittävän pimeyden laskeuduttua klo 21 jälkeen. Paikalle voi tulla jo päivän mittaan nauttimaan tästä kaupungin yleisen virkistyslueen luonnosta ja rannan tunnelmasta, jossa ruoka- ja kioskimyynti käynnistyy jo aikaisin!!
VINKKEJÄ YLEISÖLLE:
🍿 Piknikhenkisessä tapahtumassa myydään ruokaa, kahvia, poppareita jne. Myös omat piknik-eväät saa pakata mukaan.
🧣 Pukeudu sään vaatimalla tavalla (elokuun pimenevä ilta on usein viileä).
☝️ Ota oma istuma-alusta mukaan!
🚶🏽♂️ Tule julkisilla, kävellen tai pyöräillen. Liikenteenohjaajat neuvovat tulijoita.
🚲 Rannan tuntumassa palvelee valaistu FILLARIPARKKI!
♿️ Myös liikuntaesteiset, tervetuloa!
🚮 Vie roskat roskikseen ja jätä jälkeesi siisti uimaranta! Rannalla on pulloille, tölkeille ja muille roskille osoitetut roskikset.
🚾 Käytettävissä rantaa lähinnä oleva wc + muutama bajamaja.
❤️KinoKivinokkaan saattaa tulla paljon yleisöä. Käyttäydy kunnioittavasti ja huomaavaisesti toisia kohtaan. KinoKivinokka liputtaa kaikenlaisen häiriöttömyyden ja suvaitsevaisuuden puolesta.
🐕🦺 Kaupungin säännöt kieltävät koirien tuomisen hiekkarannalle, mutta ääniä ja ihmisiä sietävän koiran kanssa elokuvaa voi katsella vähän kauempaa / sivummalta.
👀 Tiedot ohjelman täydennyksistä, mahdollisista muutoksista ja käytännön seikoista päivittyvät tälle sivulle.
💨 ☔️☃️Tapahtumalla on säävaraus. Hyvin huonon sään sattuessa tapahtuma pyritään siirtämään toiseen ajankohtaan.
Pop Up Kino Helsingin ja KinoKivinokka -talkooryhmän järjestämä tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
Helsingin kaupunki tukee tapahtuman järjestämistä.
Yhteistyökumppanina myös Kivinokkalaiset ry.
Lisätietoja:
Janne Hulkkonen +358 50 413 4959
Sini Saaritsa +358 40 521 8723
cG9wdXBraW5vIHwgcG9wdXBraW5vICEgZmk=
🎬🇬🇧 🎬 🇬🇧🎬 🇬🇧🎬🇬🇧 🎬🇬🇧 🎬🇬🇧 🎬🇬🇧 🎬🇬🇧 🎬🇬🇧 🎬
KinoKivinokka 2025 – Kivinokka beach is waiting for us all: let's gather together, watch a film and have a great picnic!
KinoKivinokka starts at sunset!
On Saturday, August 23rd (after 9 pm). A new feature film – a surprise as always – is shown on the big screen by the beautiful bay area of Kivinokka, Helsinki.
The KinoKivinokka event is open for all and FREE OF CHARGE.
Take your own blanket and have a picnic by the sea while enjoying the movie under the stars!
🍿Come already during the day, choose a good spot and take advantage of the surrounding area and food and snack services available on the beach.
🚶🏽♂️🚲🚇The best way to reach Kivinokka is by public transport, foot and bike. There is a well-lit bicycle park close to the beach.
🚮 We kindly advise you to leave no garbage behind.
💨☔️☃️Weather conditions permitting.
Kino Kivinokka is arranged by Pop Up Kino Helsinki and a team of volunteers.
Further questions:
Janne Hulkkonen: +358 50 413 4959
Sini Saaritsa: +358 40 521 8723
The event is supported by the City of Helsinki.
In cooperation with Kivinokkalaiset ry.
You may also like the following events from Pop Up Kino Helsinki:
Also check out other
Entertainment events in Helsinki,
Trips & Adventurous Activities in Helsinki.