Mikkeli DIY:n Märkää & Pimeetä -klubi tuo tuttuun tapaan yhden iltaman verran kovaa punkkia keskelle Mikkelin pimeintä syksyä.
After Barin lavalla nähdään ensimmäistä kertaa Mikkelissä soittava (!!) Kohti Tuhoa (HKI), Kaikki Turhat Haaveet (JKL) sekä ensi keikallaan nähtävä Tasajako (MLI).
KOHTI TUHOA
Helsinkiläinen hardcore punk -yhtye Kohti Tuhoa julkaisi ensimmäisen EP:nsä vuonna 2014 ja on siitä asti keikkaillut ahkerasti Suomessa ja ulkomailla. Maailmalla huhutaan, että Kohti Tuhoa on yksi rajuimpia ja parhaimpia punkbändejä maailmassa. Mikkeliläisille rajun musan ystäville on siis tarjolla ennenkuulumatonta herkkua After Barin illassa.
https://kohtituhoa.bandcamp.com/
KAIKKI TURHAT HAAVEET
Kaikki Turhat haaveet on jyväskyläläinen melodisen punkin hittikone. Bändin ensimmäisellä pitkäsoittolla ”Minä vai jäät” käsitellään ulkopuolisuutta, pelätään yksin jäämistä ja eletään keskellä jatkuvaa muutosta. Kappaleissa pohditaan ihmissuhteita ja vanhemmuutta, sekä tasapainoillaan omien arvojen puolustamisen ja toisaalta kasvojen säilyttämisen ja muiden miellyttämisen välillä.
https://kaikkiturhathaaveet.bandcamp.com/
TASAJAKO
Mikkelin tuorein punk-bändi Tasajako soittaa nopeaa, melodista ja silti raakaa hardcore punkia. Debyytti-EP pläjähtää pihalle vielä syyskuun aikana. Karjaportilla treenaavassa kokoonpanossa veivaa kokenut joukko mikkeliläismuusikoita muun muassa Lapsuus-, Scumripper-, Hiljaiset Kadut-, Nuoret Sankarit-, Onkalo- ja Avaimet Elämään -yhtyeistä.
https://tasajako.bandcamp.com/
Soitot kello 22 alkaen. K-18. Liput 13 euroa.
Ota mukaan kaverit, hyvä meininki ja käytöstavat. Turvallisemman tilan periaatteet voimassa.