Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Gabriel Suovanen, baritoni
Einojuhani Rautavaara: Lintukoto
Einojuhani Rautavaara: Kolme laulua oopperasta Aleksis Kivi
Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 5
Syksyn toisessa Saimaa Sinfonietta -konsertissa kuullaan suomalaisesta runoudesta ja kirjallisuudesta inspiroitunutta musiikkia sekä eräs tunnistettavimmista sinfonioista kautta aikain. Solistina esiintyy baritoni Gabriel Suovanen ja konserttikokonaisuuden johtaa kapellimestari Erkki Lasonpalo.
Konsertin ensimmäisen puolikkaan punainen lanka on Aleksis Kivi. Einojuhani Rautavaaran säveltämä Lintukoto on orkesterifantasia, jonka inspiraationa on Kiven tulkinta yhdestä maailmanrunouden suurista perinnäisistä aiheista, Onnensaaresta eli Kiven sanoin Lintukodosta. Sävellyksen lyyriset sävyt ovat lähellä Kiven runouden sielunmaisemaa sellaisena kuin säveltäjä on sen ymmärtänyt.
Aleksis Kivi -ooppera puolestaan on Rautavaaran omaan librettoon sävelletty kolmiosainen ooppera, joka sai kantaesityksensä Savonlinnan oopperajuhlilla 1997. Kolme laulua Mi ikävyys, mi hämäryys, Laulu oravasta ja Sydämeni laulu ovat jääneet elämään omina teoksinaan ja niistä on tehty sovituksia myös mm. kuorolle. Lintukodossa kuultava teemat ovat läsnä myös Aleksis Kivi -oopperassa.
Gabriel Suovanen on kunnostautunut oopperalavoilla ja lied-laulajana tehden merkittäviä nimirooleja oopperoissa ja levyttäen useita arvostettuja tulkintoja eri säveltäjien teoksista. Häntä kuullaan myös vuoden 2002 levytyksessä Aleksis Kivi -oopperasta.
Beethovenin viidennen sinfonian ensitahdit lienevät yksi tunnetuimmista klassisen musiikin teemoista. Sekä Rautavaaran että Beethovenin teokset huokuvat draamaa ja romantiikkaa, mutta hieman eri tavoin.
TAITEILIJAVARTTI 6.11. klo 17:30 Mikaelin lämpiössä
LIPUT: 32 € / 29 € / 13 € (Mikaelin konsertti)
HINTA S-ETUKORTILLA: 29 € / 26 € / 11 €
You may also like the following events from Mikkelin kaupunginorkesteri - St. Michel Strings:
Also check out other
Concerts in Mikkeli.