Kuoleman viisaus -työpaja kutsuu avautumaan kuoleman transformoivalle prosessille – ja syntymään uudelleen. Työpaja tarjoaa mahdollisuuden tutkia omaa suhdetta elämään ja sen ainutkertaisuuteen sekä oivaltaa jotakin luopumisesta ja muutoksesta. Sen keskeinen näkökulma on syklisyys, joka on olennainen osa tantrista maailmankuvaa ja polkua.
Harjoituksissa lähestytään kuolemaa, irtipäästämistä ja antautumista erilaisten teemojen ja kokemuksellisten harjoitteiden kautta, välillä hiljaisuudessa. Työskentelyyn kuuluu jakamista, kannattelua ja yhteistä läsnäoloa.
Tutkimme kuolemaa sekä ulkoisena että sisäisenä kokemuksena. Kuolema ei ole vain sitä, että jokin tulee fyysisesti päätökseen. Se on myös mahdollisuus luopua vanhoista tarinoista, rooleista ja sidoksista ja syntyä uudelleen vapaammaksi, aidommaksi ja elävämmäksi.
Kuoleman voi nähdä matkana, joka kutsuu kuuntelemaan sydämen viisautta. Se tuo rohkeutta sanoa EI sille, mikä on aikansa elänyttä, ja KYLLÄ elämälle ja muutoksen voimalle. Kuolema on portti: hetki, jolloin vanhasta voi päästää irti ja antaa jonkin uuden syntyä.
Työpaja tarjoaa mahdollisuuden katsoa kuolemaa kunnioittavasti, jotta voi avautua elämän täyteläisyydelle, voimalle ja kauneudelle. Kohtaamalla kuoleman, tulee tietoisemmaksi siitä, mikä todella merkitsee. Kun osaa päästää irti, voi rakastaa ja elää täydemmin.
Työpaja ajoittuu lähelle ikiaikaista kuoleman juhlaa, jota vietetään monissa perinteissä syksyn lopulla: kelttiläisessä kulttuurissa Samhainina, kristinuskossa Pyhäinpäivänä, Latinalaisessa Amerikassa Día de los Muertos -juhlana. Myös muinaissuomalaisten Kekri kantaa mukanaan kuolemaan liittyviä elementtejä.
Kaikkia näitä yhdistää edesmenneiden sielujen kunnioitus ja muistaminen. Niissä kuoleman ymmärretään olevan jatkuvasti läsnä ja siihen suhtaudutaan kiitollisuudella. Nämä traditiot muistuttavat elämän väliaikaisuudesta ja olemassaolon syklisyydestä. Jotkut näistä perinteistä heijastuvat myös työpajan harjoituksiin.
Työpajan fasilitoivat tantraohjaajat Arnoldo ja Mari Abhaya.
Arnoldo on ohjannut lukuisia tantratyöpajoja neljän vuoden ajan, myös kuolemaan liittyen, sekä osallistunut joillekin kuolema-retriiteille ja työpajoihin. Hän on kohdannut paljon kuolemaa erityisesti työnsä kautta. Kuolemaan liittyvää viisautta hän on ammentanut erityisesti traditionaalisesta tantrasta, ollen avoin ja inspiroitunut erilaisista tavoista kokea kuolemaa - niin traditioiden kuin uniikkien yksilöllisten kokemusten kautta.
Mari Abhaya on ohjannut tantraa useiden vuosien ajan. Kuolema on kulkenut hänen rinnallaan niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työssäkin. Hän on joutunut päästämään irti isästä, puolisosta, ja viimeisimpänä omasta pojastaan – ja oppinut, että kaikesta, mihin tässä maailmassa kiinnittyy, voi päästää irti, mutta rakkaus säilyy aina.
Työssään poliisina Mari on toiminut mm. kuolemansyyntutkijana ja nähnyt, miten monin tavoin kuolema koskettaa ihmisiä ja yhteisöjä.
Nämä kokemukset yhdessä ovat muovanneet hänen ymmärrystään kuolemasta porttina muutokseen, syvempään rakkauteen ja elämän täyteläisyyteen.
Työpaja järjestetään Sydäntilassa, osoitteessa Fredrikinkatu 61 B 4, 2krs. 00100 Helsinki.
Työpajan hinta on 40€/hlö (35€ työttömät/eläkeläiset/opiskelijat. Alekoodin verkkokauppaan saat osoitteesta
bWFyaSB8IG1hcmliZWUgISBmaQ==). Liput verkkokaupasta.
Esteen sattuessa voit myydä/luovuttaa paikkasi työpajassa eteenpäin (ilmoitathan tästä aina järjestäjille). Osallistumismaksu palautetaan, jos tapahtuma peruuntuu järjestäjän toimesta.
Työpaja on päihteetön ja tuoksuton.
Mukaan mahtuu rajattu määrä osallistujia, joten ilmoittaudu mukaan pian!
You may also like the following events from MariBee: