Alunperin 2020 Helsingissä perustettu Jaanat sai nykyisen olomuotonsa kesällä 2023. Bändiin kuuluu neljä Jaanaa: Roosa Tuutti (laulu, kitara, koskettimet), Ruut Kalajoki (laulu, basso), Otso Thomson (kitara) ja Eero Vepsäläinen (rummut).
"Soittelemme värikkäitä säveliä. Joskus tekee mieli olla vekkuli, muttei ihan aina. Silloin sukelletaan suvantoon tai lauletaan epärakkauslaulu. Sellaista se on.. olla Jaana.
Musiikkiimme mahtuu vivahteita monestakin eri genrestä.
Jaanat möngersivät maailmalle mummilan kellarista, ja lauluissamme kerromme kaikista hurjista seikkailuista. Me emme pelkää mitään!"
Debyyttialbumi ”Naamat” (Stupido Records) ilmestyi tammikuussa 2025.
Queer-piireissä kultti-ilmiöksi muodostunut indierock-yhtye Itcevät tuo lavalle teatraalisen rock shown. Kitaravetoisen yhtyeen musiikki leikittelee pehmeiden äänimaailmojen ja rouhean energisten riffien välillä saumattomasti. Suomen ensimmäisenä trans-rokkistarana itseään tituleeraava Runo Talvensalo johtaa yhtyettä, jonka vauhdikkaat live-esitykset eivät jätä yleisöä kylmäksi.
Itcevät esittävät uuden ”Ehkä maailma ei vielä lopu huomenna” -albuminsa kappaleita, jotka käsittelevät teemoja mm. ilmastoahdistuksesta sekä
sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kokemuksista.
Ovet klo 18
Showtime 19 ja 20
Liput 11,40 € + tilausmaksut (alk. 1,50€ + 0,65% tilauksesta www.lippu.fi)
Ovelta 15 €
Eteispalvelumaksu 4 €
K18
Tila ei ikävä kyllä ole esteetön.
You may also like the following events from KULT Helsinki: