Eurooppalaisen elektro-/darkwave-skenen kärkinimiin lukeutuva saksalainen Chrom saapuu Helsinkiin ja On The Rocksiin syyskuussa.
CHROMin perustivat toukokuussa 2007 Christian Marquis ja Thomas Winters. Pitkäaikaisia kaveruksia yhdisti rakkaus kovaäänistä ja tanssittavaa, mutta samalla melodista elektronista musiikkia kohtaan. CHROMin musiikissa Synth Popin, EBM:n ja Club-Electron rikkaat biitit ja läpitunkevat bassot koristellaan tarttuvilla melodioilla. 2007-2016 bändi julkaisi 3 Keski-Euroopan tanssilistat valloittanutta klassikkoalbumia "Electroscope", "Synthetic Movement" ja "Peak & Decay".
Vuonna 2022 Thomas Winters jätti yhtyeen ja nykyisin Christian Marquisia säestää livena synisti Alexander Suttmer. Parhaillaan CHROM työstää uutta albumia, joka on määrä julkaista vuoden 2025 lopussa. Kaksi singleä "Paralysed" ja "Agony" julkaistiin jo vuonna 2024. Ne antavat esimakua uudesta albumista, joka on voimakkaampi ja tunteikkaampi kuin koskaan. Tuore mutta tuttu! CHROM on palannut!!
Tapahtumassa esiintyy myös vielä julkaisematon toinen esiintyjä