Marraskuussa On The Rocksin lavalle nousee kotimaisen rockin tuoreinta kärkeä, kun Afternoon Astronauts juhlistaa kauan odotetun debyyttialbuminsa julkaisua! Mukana ovat myös raskaan musiikin kameleontti Pretty sekä rehellistä punk-asennetta ja feminististä raivoa musiikissaan yhdistävä The Dedes.
Afternoon Astronauts syntyi pandemian myllerryksessä ja on sen jälkeen aiheuttanut meihemiä Helsingin rock-skenessä. Bändi ei lupia kysele, vaan porskuttaa nuorella, valloittavan iloisella energialla eteenpäin jättäen kuulijan hymy huulillaan janoamaan lisää.
Suomen Emergenza -voittaja 2023 on nyt kaikessa hiljaisuudessa viimeistellyt esikoisalbuminsa timantin kirkkaaksi kokonaisuudeksi ja bändi palaa lähes vuoden tauon jälkeen Helsingin klubeille. Uusi aikakausi tulee lähtemään käyntiin ryminällä, sillä tämä paketti on hiottu studiolla aivan uuteen uskoon!
Raskaan musiikin kameleontti Pretty on tunnettu raa’asta ja voimakkaasta soundistaan, joka pitää päästä kokemaan keikoille. Yhtyeen kappaleet ovat löytäneet tiensä useille kansainvälisille Spotifyn soittolistoille. Pretty on työstänyt kuluvan vuoden aikana debyyttialbumiaan ja On The Rocksissa kuullaankin ensi kertaa ennen julkaisemattomia kappaleita!
The Dedes on nouseva voima, joka on puhuttanut Helsingin alakulttuuripiirejä vuodesta 2023. Yhtye tuo lavalle raikkaan tuulahduksen rehellistä punk-asennetta ja feminististä raivoa. Bändin kappaleet tunnistat tarttuvista pop/rock- melodioista, kahden powerhouse-solistin leikkisästä ulosannista sekä usein myös nokkelan satiirisista teksteistä. Syksyn keikoilla kuullaan täysin tuoretta tuotantoa – uudet kappaleet jatkavat elokuussa julkaistun BOMBSHELL-EP:n teemojen jalanjäljissä, mutta entistä raskaammin ja rohkeammin. Niiden debytointia on odotettu innolla – älä jää paitsi!
Afternoon Astronauts (levyjulkkarit), Pretty, The Dedes
La 8.11.2025
On The Rocks, Helsinki
Aikataulu
20:00 Ovet
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 16 €
– ovelta 19 €, mikäli jäljellä
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/112379
You may also like the following events from On the Rocks:
- Next Saturday, 11th October, 08:00 pm, rock band from hell, MTVKID, MELANKOLIA // On The Rocks in Helsinki
- This month, 16th October, 07:00 pm, The Crazy World of Arthur Brown (GB) in Helsinki
- This month, 17th October, 08:00 pm, Lisäkeikka: Blaze Bayley (GBR): Iron Maiden "The X Factor" 30th Anniversary in Helsinki