Kartanon kesälavalla nähdään tällä kertaa kaksi ihastuttavaa naislaulajaa, Emmy June sekä Salla Karonen. Showtime klo 17 ja klo 18!
Emmy June on kotimainen laulaja-lauluntekijä ja Nordicana-artisti, joka hurmaa lämminhenkisellä esiintymisellään ja herkillä tarinoillaan. Persoonallisesta äänestään tunnettu Emmy June äänittää parhaillaan toista kokopitkää albumiaan, jolta on tänä vuonna julkaistu kolme singleä. Uudet kappaleet käsittelevät pitkäaikaista rakkautta, nykyajan riipivää deittikulttuuria ja ystävyyden merkitystä elämän käännekohdissa.
Pohjoismaalaista folk-poppia ja sielukasta Americanaa yhdistelevä Emmy June on keikkaillut aktiivisesti vuodesta 2017 lähtien ja hänen musiikkiaan on kuultu mm. Ylen radiotajuuksilla, Radio Helsingillä ja Spotifyn virallisilla soittolistoilla. Hänen musiikin on sanottu vievän New Yorkin hämyisille musiikkiklubeille ja roadtripeille auringonlaskuun. 60- ja 70-lukua kaikuva estetiikka yhdistyy nykypäivän kokemuksiin ja tarinoihin.
“Siistiä, että tällaista musiikkia tehdään Suomessa.” - toimittaja Harri Hakanen, Yle Radio Suomen Levylautakunta-ohjelmassa 7.6.2025
Emmy June (Emmi Malinen) on itseoppinut lauluntekijä, joka alkoi kirjoittaa musiikkia vasta 27-vuotiaana Göteborgissa asuessaan. Humlebergin kesäkahvilassa Emmy June esiintyy soolona kitaran kanssa.
Kotisivut:
https://www.emmyjunemusic.com/
Musiikki:
Spotify:
https://open.spotify.com/artist/1S76Iyppbkq6drUAnaBtDD
Some:
Instagram:
https://www.instagram.com/emmyjune_official/
Facebook:
https://www.facebook.com/emmyjuneofficial
TikTok:
https://www.tiktok.com/@emmyjune_official?
Salla Karonen tekee lyriikkavetoista, pianopainotteista folk-poppia, joka tarkastelee ihmiseloon kuuluvia tunteita ja tilanteita kuin lempeästi todeten, "kas, näinkin täällä voi käydä". Toukokuussa 2025 julkaistu debyyttialbumi Kohtia ihmisissä vie kuulijansa esimerkiksi täynnä toiveikkuutta oleviin alkukesän juhlapäiviin, alkoholisoituneen äidin yksinäisiin pohdintoihin kirkossa äitienpäivänä ja niihin levollisiin hetkiin, kun on täynnä kiitollisuutta elämästä sellaisena kuin se on.
Karosen taival artistina alkoi vuonna 2020, kun koronalomautusten aikaan hän päätti antaa sisällään asuneelle intohimoiselle laulunharrastajalle luvan tutkailla, mihin lauluntekijyyteen ja tuottamiseen heittäytyminen voisi johtaa. Hän julkaisi ensimmäisen singlensä vuonna 2021 ja kaksi muuta kappaletta vuonna 2022, jonka jälkeen hän keskittyi debyyttialbuminsa työstämiseen. Kohtia ihmisissä julkaistiin musiikkipalveluihin toukokuussa 2025, ja sen singlet ovat soineet Ylen Radio Suomen Musiikki-illassa.
Desibeli.netin Mika Roth kuvaili Karosen debyyttialbumia näin: “Tämä on levy epätäydellisistä ihmisistä, elon arvaamattomissa virtauksissa ajelehtivista pienistä kaarnalaivoista, jotka monesti voivat vain toivoa asioiden kääntyvän parhain päin. Karonen ei kuitenkaan suojaudu murheen ja surun kilpien taakse, vaan jättää asiat, sydämet ja taivaat avoimiksi, jolloin kuulija saa itse täydentää kuvat.”
Karonen on vaikuttanut pitkään The Aftershaves -bilebändissä, mutta kesä 2025 on hänen debyyttinsä omalla musiikilla. Karonen säestää itseään pianolla.
Kotisivut:
https://www.sallakaronen.com/
Kuuntele Spotifyissa: tästä
Instagram:
https://www.instagram.com/sallakaronen
Tiktok: www.tiktok.com/@sallakaronen
Facebook:
https://www.facebook.com/sallakaronenmusic
Kahvilamme on auki tapahtuman aikana, nappaa mukaan piknik-viltti ja tule mukaan nauttimaan kesästä kartanolla.
You may also like the following events from Humlebergin kesäkahvila - Keravan kartano:
Also check out other
Arts events in Sipoo.