Ismo Alanko & El Mosquito - Olavinlinna 23.8.2025
Jo yli 1300 lippua myyty Alangon konserttiin!
Suomirockin ikoni Ismo Alanko esiintyy El Mosquito -yhtyeineen ensimmäistä kertaa mittavalla urallaan Olavinlinnassa 23. elokuuta!
Linnan ainutlaatuisessa miljöössä ja katetun katsomon edessä Alanko nousee lavalle yhdessä energisen El Mosquito -yhtyeensä kanssa esittämään poikkileikkauksen laajasta urastaan. Olavinlinnaan kesäkaudeksi rakennettava katettu katsomo on Suomen toiseksi suurin konserttisali ja sinne rakentuu todellinen Alanko-ilmiö persoonallisine pöytineen sekä erityisine buffetteineen.
Ainutlaatuisen uran tehnyt Ismo Alanko on jättänyt lähtemättömän jäljen kotimaiseen musiikkikenttään alati uudistuvalla ja samalla ajattomalla soundillaan. El Mosquito -kokoonpano on ollut hänen luottobändinsä jo yli kymmenen vuoden ajan. Legendaarisen artistin mittavan kesäkiertueen huipentava päätöskonsertin ohjelmisto sisältää klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä - yllätyksiä unohtamatta.
”Olen jo vuosia haaveillut Olavinlinnassa esiintymisestä yhtyeeni kanssa. Illasta tulee varmasti ikimuistoinen, kun läsnä ovat meidän lisäksemme vuosisatoja linnassa eläneet henget sekä tietenkin myös oopperan kummitus”, Ismo Alanko iloitsee.
Ismo Alanko & El Mosquito
Jussi Jaakonaho
Mikko Mäkelä
Joakim Berghäll
Juho Viljanen
Niko Votkin
Alangon Olavinlinnan konserttia voi luonnehtia erityiseksi. Aivan lavan edessä sijaitsevat pöytäryhmät on nimetty Alangon tuotannon mukaan Taiteilijaelämää-pöydiksi ja kukin pöytäryhmä on vielä nimetty Alangon tuotannosta löytyvän biisin mukaan: 1. Nurkkapöytä 2., Totuus vai tequila, 3. Kulkurin iltakalja, 4. Taiteilijaelämää, 5. Rappiolla, 6. Lasinen elämä ja 7. Kaikki raitistuu. Lavan edustan pöydät ovat K18 ja salin ainoita paikkoja joissa anniskelu on sallittu. Anniskelua tarjolla ainoastaan ennen konserttia ja väliajalla.
Myös ennen konserttia tarjolla oleva buffet on nimetty Alangon tuotannosta löytyvän kappaleen mukaan: Autolounas huoltamon tapaan -buffet. Buffet on tarjolla ennen konserttia ravintola Linnantuvassa klo 16.30-18.45.
Pöytäpaikkoihin ja buffetille suosittelemme varaamaan ruokajuomat etukäteen Osuuskauppa Suur-Savon myyntipalvelusta:
c2FsZXMgISBzdXVyLXNhdm8gfCBzb2sgISBmaQ==
Samalla voit ilmoittaa myös mahdolliset erikoisruokavaliot mikäli olet ostanut buffet-ruokailun.
ISMO ALANKO - OLAVINLINNA 23.8.2025
Portit katsomoon avataan klo 18.00
Konsertti klo 19.00
Kesto n. 2,5 tuntia sis. väliaika
Ennakkoliput alk. 49,90 € sis. palvelumaksu
Lippu.fi:
https://www.lippu.fi/event/ismo-alanko-olavinlinna-20026002
Konsertin toteuttavat yhteistyössä Lada Productions Oy ja Fullsteam Agency.
You may also like the following events from Lada Productions Oy:
- This Friday, 1st August, 07:00 pm, Komediafestivaali On The Road // Valkeakoski (K16) in Valkeakoski
- Next Friday, 8th August, 07:00 pm, Dingo | Apianniemen kesäteatteri, Valkeakoski | Ikärajaton in Valkeakoski
- Next Friday, 8th August, 07:00 pm, Kaseva | Jaala Areena, Kouvola in Kuusankoski
Also check out other
Food & Drink events in Rantasalmi,
Concerts in Rantasalmi.