Mustavuori Gravity Race eli MGR 2025
Syksyllä 2019 järjestettiin MGR esiaste vielä hyvin keskeneräisessä Mustavuoren laskettelukeskuksessa.
Nyt MGR tekee vahvan paluun syksyn odotettuna päätöstapahtumana.
Paljon on muuttunut sitten syksyn 2019, mutta MGR ainutlaatuinen henki herää uudelleen eloon lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
Tarjolla taas se hieman erilainen tapahtuma, jossa nautitaan hyvästä seurasta, leppoisesta fiiliksestä, nähdään kavereita ja ajetaan vähän kilpaa. Osa ajaa kaveria vastaan, mutta suurin osa ajaa itseään vastaan.
Palkintoina on perinteisesti ollut mainetta ja kunniaa, mutta saattaapa sieltä palkintopyödästä vähän tuotepalkintojakin löytyä.
Palkintoja tärkeämpää on kuitenkin osallistuminen ja fiilis!
Sarjoja on hyvin rajallisesti, mutta tällä kertaa on yleisön toivomuksesta lisätty erityiset VetoNainen ja VetoMies sarjat, niille oikeasti koville kuskeille.
Ratamestari Joonas Riihelä on luonnehtinut Veto-sarjoja seuraavasti: "VetoNaisten ja VetoMiesten sarjoissa radat ovat oikeasti haastavia ja radoille ripoteltu mukavasti ratamestarin mielikuvitusta. Sarja tarkoitettu vain kokeneille kuskeille."
Muihin sarjoihin voikin sitten osallistua miltei kuka tahansa, kunhan asenne on kohdallaan. Jos radalla on hyppyreitä, niin ne on mahdollista kiertää renkaat maassa. Kaikki siis tulevat selviämään kunnilla maaliin, aikaa vaan kuluu hieman enemmän.
Tytöt alle 16 v
Pojat alle 16 v
Naiset
Miehet
Veteraanit yli 45 v
VetoNaiset
VetoMiehet
Kukin saa valita kalustonsa itse. Pyörä voi olla DH, Enduro, XC tai muu alamäkiurheiluun sopiva, sähköllä tai ilman. Eli kaikki erilaiset pyörät kisaavat samassa sarjassa.
VetoNaiset ja Vetomiehet sarjoissa ajetaan 5 rataa, jotka ovat osittain vaativia ja haastavat kuskia toden teolla.
Muissa sarjoissa ajetaan 4 rataa.
Lisätietoja:
https://mustavuorigravityrace.fi/
Suora linkki ilmoittautumisjärjestelmään:
https://my.raceresult.com/324126/info
Also check out other Sports events in Nokia.