Virastokatu 1, FI-55120 Imatra, Suomi, Imatra, Finland
Save location for easier access
Only get lost while having fun, not on the road!
About the event
Samuli Putro - Vaikkei olla perilla on ajatukset siellä
Samuli Putro syksyllä levynjulkaisukiertueelle Alati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee yhtyeensä kanssa pitkälle kiertueelle lokakuussa 2025. Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin, teattereihin ja klubeille.
”En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.
Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä napattu. ”Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.