Teleks! "Tuulilasin nurkkaan, Siivet, Kotimatkalla, Elämäni viimeinen elämäni rakkaus, Tyttö joka katsoo merelle,..."
Uuden Mustarastas -singlen julkaissut Teleks lähtee mittavalle kiertueelle uuden musiikin kera. Kappaleen nimi viittaa lintuun, joka suomalaisessa kulttuurissa usein yhdistyy uuteen alkuun ja kaihoisaan lauluun. Kevään myötä kukkaan puhjennut Teleks koostuu nykyisin Pepe Johanssonista, Janne Rajalasta ja Sampo Haapaniemestä. Arvostetun yhtyeen syksyn kiertue ulottuu aina pohjoisesta etelään. Brummissa keikka on marraskuun 8. iltana, siinä isänpäivän aattona.
Keikoilla laulut ja niiden tarinat herää eloon. Tekemämme musiikki saa viimeisen silauksen, kun se päästään jakamaan yhdessä teidän kanssa. Me ollaan valmiimpia kuin koskaan aiemmin ja emme malta odottaa syksyn kiertuetta! Jalat kuopii jo maata päästä tien päälle laulujen kera, iloitsee Pepe.