(FI/EN)
JätkäJätkä syntyi rap-artisti Asan Loppuasukas-levyn äänityksissä vuonna 2008. Levyn valmistuttua yhtye alkoi keikkailemaan Asan taustayhtyeenä nimellä Asa & JätkäJätkät. Vuonna 2010 Asa sulautui osaksi yhtyettä ja nimeksi jäi pelkkä Jätkäjätkät. Aiemmin taustalaulajina toimineet Puppa J ja Joska Josafat nousivat Asan rinnalle pääsolisteiksi ja myös muut yhtyeen jäsenet alkoivat ottamaan pääsolistin vastuita.
Yhtye julkaisi debyyttilevynsä Ykstoistykstoist vuonna 2010. Yhtyeeltä kuultiin pitkän tauon jälkeen uutta musiikkia, kun neljäs kokopitkä levy Norsun selässä julkaistiin 14. helmikuuta 2025.
Yhtye on esiintynyt suomen isoimilla kevyen musiikin festivaaleilla, mm. Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Provinssirockissa ja Pori Jazzeilla. Yhtye valittiin YleX-radiokanavan äänestyksessä vuonna 2011 Suomen toiseksi parhaaksi live-yhtyeeksi 2000-luvulla.
Jätkäjätkät on: Asa, Puppa J, Erno ”Ernie Hawks” Haukkala, Kim ”Kasio” Rantala, Rasmus ”Rasse” Pailos, Pekka ”Vamokki” Varmo, Antti ”Luottis” Kivimäki ja Ville ”Tuhooja” Väätäinen.
AIKATAULU:
20:00 Ovet auki
21:00 Keikka alkaa
Liput ennakkoon 20€, ovelta 24€.
Tapahtumapaikalla peritään erikseen 3€ narikkamaksu.
Tapahtuma on K-18.
Ilokivi Venue on esteetön.
Ilokivi Venuella noudatetaan JYYn turvallisemman tilan periaatteita.
https://jyy.fi/wp-content/uploads/2022/04/JYYn-turvallisemman-tilan-periaatteet.pdf
***
Jätkäjätkät was born during the recording sessions of rap artist Asa’s Loppuasukasalbum in 2008. After the album’s release, the group began performing as Asa’s backing band under the name Asa & Jätkäjätkät. In 2010, Asa officially became part of the band, and the name was shortened to simply Jätkäjätkät. Former backing vocalists Puppa J and Joska Josafat stepped into lead vocalist roles alongside Asa, with other band members also taking on frontman duties.
The band released their debut album Ykstoistykstoist in 2010. After a long hiatus, Jätkäjätkät returned with fresh material—their fourth full-length album Norsun selässä dropped on February 14, 2025.
Jätkäjätkät has performed at Finland’s biggest music festivals, including Ruisrock, Ilosaarirock, Provinssirock, and Pori Jazz. In 2011, they were voted the second-best live band of the 2000s by listeners of the YleX radio station.
Jätkäjätkät are: Asa, Puppa J, Erno “Ernie Hawks” Haukkala, Kim “Kasio” Rantala, Rasmus “Rasse” Pailos, Pekka “Vamokki” Varmo, Antti “Luottis” Kivimäki, and Ville “Tuhooja” Väätäinen.
SCHEDULE:
8 P.M. Doors open
9 P.M. Show starts
Tickets in advance 20€, from the door 24€.
Cloakroom fee 3€ will be charged separately.
The event is for ages 18 and up.
Ilokivi Venue is accessible space.
Ilokivi Venue follows JYY’s safer space principles.
https://jyy.fi/wp-content/uploads/2022/10/JYYs-Principles-of-a-Safer-Space.pdf
Also check out other Entertainment events in Jyväskylä, Music events in Jyväskylä, Festivals in Jyväskylä.