Savonmaa! on uniikki kuopiolainen jazzyhtye, jonka käsittelyssä tunnetut savolaiset ja savonmieliset ikivihreät sävelmät ovat saaneet aivan uuden elämän.
Kappaleet on sovitettu perustuksia myöten uusiksi, kuitenkin alkuperäisiä tyylikkäästi kunnioittaen. Ohjelmistosta löytyy perinteisiä savolaisia sävellyksiä, kupletteja sekä mm. Juice Leskisen Savoa käsitteleviä populaarimusiikin helmiä. Sovituksista vastaa pääosin yhtyeen kitaristi Kari Kalliokoski. Konserteissaan Savonmaa! kuljettaa kuulijansa pitkin kauneimpia ja kulkemattomimpia maisemareittejä halki Savonmaan.
Savonmaa!-yhtyeen jäsenet ovat pitkän linjan ammattimuusikoita, jotka ovat tuttuja useista kuopiolaisista rytmimusiikin kokoonpanoista sekä kaupunginteatterin musikaaliproduktioista. He toimivat lisäksi myös opettajina mm. Kuopion konservatoriossa sekä Savonia-ammattikorkeakoulussa. Yhtyeen solisteina ovat valovoimainen Sanna Rosberg sekä vuoden 2024 jazzlegenda-arvonimellä palkittu saksofonisti Pekka Toivanen. Yhtye julkaisi debyyttilevynsä "Savonmaa!" (julkaisijana Eclipse) kesäkuussa 2024.
kokoonpano:
Sanna Rosberg, laulu
Pekka Toivanen, saksofoni
Kari Kalliokoski, kitara ja sovitukset
Elina Lehikoinen, piano
Lemmy Lehikoinen, kontrabasso
Tomi Kämäräinen, rummut
Konsertti klo 19
Kokonaiskesto 1 tunti 30 minuuttia sisältäen väliajan 20 minuuttia.
LIPUT 20 €/peruslippu, 15 € / opiskelija/eläkeläinen, 20 € pyörätuoli + avustaja (avustaja maksutta) +palvelumaksu.
Ostaessa liput ovelta tai ennakkoon kaupungintalon infosta, palvelumaksu on 2 €. Ostaessa muista pisteistä palvelumaksu on Lippu.fi:n palveluhinnaston mukainen.
Lippuja myyvät lippu.fi, Iisalmen kaupungintalon info, Iisalmen K-Citymarket ja R-kioskit. Meille käyvät maksuvälineenä kulttuurisetelit. Kaikukorttilippuja on konserttiin varattu 5 kpl:tta ja ne täytyy ostaa ennakkoon Iisalmen kaupungintalon infosta.
Ovelta ostaessa käytössä vain korttimaksut, ei käteismyyntiä. Osta siis liput ennakkoon! Ovilipunmyynti aukeaa klo 18.
Pyörätuoliasiakkaille sisäänkäynti Nuorisotalon sisäpihan puolelta. Narikka kuuluu lipun hintaan.
Kahvila Tilly palvelee klo 18 alkaen sekä väliajalla A-oikeuksin.
You may also like the following events from Iisalmen kulttuurikeskus:
Also check out other
Concerts in Iisalmi,
Music events in Iisalmi,
Entertainment events in Iisalmi.