Tervetuloa ennallistamaan uhanalaista ravinteikasta suota Hartolan Isosuolle 1.11. klo 10-16!
Isosuolla on tehty paljon ennallistamista koneellisesti valtakunnallisen HELMI-ohjelman puitteissa, mutta vesiensuojelullisista syistä Jääsjärven ranta-alueella padot rakennetaan käsin. Patoja rakennetaan tänä syksynä sen verran kuin keritään.
Suon ennallistamisella on positiiviset suoluonto-, vesistö- ja ilmastovaikutukset. Ennallistettavan suoalueen läpi kulkee oja jo vuoden 1923 pitäjänkartassa ja sen alkuperäistä suotyyppiä on vaikea enää arvioida. Alueen rehevyydestä voidaan kuitenkin päätellä kyseessä olleen ravinteikas ja siten uhanalainen suo. Suota kuivattavien ojien tumma humuspitoinen vesi virtaa tällä hetkellä Jääsjärveen 700 m ylävirtaan Tainionvirrasta. Tainionvirta on tärkeä muun muassa kirkasta vettä vaativalle Päijänteen taimenelle. Suon ennallistamisella on viilentävä vaikutus ilmastoon ainakin pitkällä aikavälillä ja ehkä välittömästikin riippuen siitä mille tasolle vesi palautuu ennallistamisen myötä.
Isosuon alue on tärkeä Etelä-Suomen suolinnuston kannalta ja erityisesti kurkien levähdysalueena syys- ja kevätmuutolla.
Talkoopaikka kartalla:
https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/?lang=fi&share=customMarker&n=6825421.1218333645&e=449436.90434794314&title=Talkoopaikka&desc=&zoom=11&layers=W3siaWQiOjYyMywib3BhY2l0eSI6MTAwfSx7ImlkIjoyLCJvcGFjaXR5IjoxMDB9XQ-z
Ohjeet talkoisiin:
VARUSTUS
Kumisaappaat ja säänmukainen pukeutuminen
Vaihtovaatteet
Työhanskat
Työkaluja, jos niitä on
Pistolapio – turpeen kaivamista varten
Vesuri/retkikirves – patopuiden oksien poistoon ja teroitukseen
Saha - juurien ja oksien katkaisuun
Talikko – turpeen siirtoon
Leka – patopuiden iskemiseen turpeeseen
Suokuokka – patokohdan perkaamiseen
RUOKAILU
Omat eväät tai lounas esim. Kuninkaan Portissa 5 min ajomatkan päässä. Järjestäjät tarjoavat glögiä ym. pientä.
SLL:n Etelä-Hämeen piiri ja Itä-Hämeen luonnonsuojeluyhdistys ovat varautuneet tarjoamaan lounaan enintään 30 osallistujalle.
PYSÄKÖINTI
Ohjeistetaan ilmoittautuneille
Osallistujat ovat vakuutettuja Suomen luonnonsuojeluliiton puolesta.
Ilmoittautuminen tapahtuu tällä lomakkeella. Kerro lomakkeessa, mitä työkaluja otat mukaan. Järjestäjät tuovat loput tarvittavat työkalut niin että kaikille riittää. Jos olet kiinnostunut kimppakyydistä niin kerro kiinnostuksesi, lähtöpaikkasi ja monta henkilöä voit mahdollisesti kuljettaa. Ilmoittautuminen mielellään viimeistään 28.10.
https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSetuylkqoRRBw4Pa9JOQ90vIAYRFzC9T6Tch2ZGlhpaksTi6Q/viewform?usp=dialog
Tervetuloa talkoilemaan paremman luonnon puolesta!
Lisätietoa ja kysymykset: Arttu Saarinen (PLUPS) 040-034 4871.