Konsertti bändikokoonpanolla.
Loistava esiintyjä ja vahva tulkitsija Antti Ketonen on menestynyt niin sooloartistina kuin bändinkin kera. Isoista rakkauslauluistaan tunnettu Antti Ketonen on viime vuosien aikana valloittanut yleisönsä niin festareilla, klubeilla kuin merten aalloillakin.
Neljänsuora-yhtyeen laulajana 20 vuotta keikkaillut Ketonen aloitti soolouransa vuonna 2017. Ketosen tuolloin julkaisema single Olisitpa Sylissäni muodostui tuplaplatinarajan rikkoneeksi jättiläismäiseksi radiohitiksi. Kappale oli vuoden 2018 soitetuin radiobiisi Suomessa ja pyörii edelleen säännöllisesti radioaalloilla. Marraskuussa 2022 ilmestynyt pitkäsoitto Ainoo Tie on jatkanut pop-iskelmätaiturin menestyksekästä polkua luontevasti, mm. Me Mennään Tän Läpi , Sytytä Mut, Jos sua ei huomenna ois ja Katri Ylanderin kanssa tehdyn Koditon-biisin myötä.
Antti Ketonen on saanut useita tunnustuksia mm. Kullervo Linna -palkinnon ja Vuoden iskelmä –palkinnon sekä Emma -ehdokkuuksia.
Tulethan ajoissa paikalla.
Myöhästyneet ohjataan eri kautta katsomoon, joten omalle paikalle pääse vasta väliajan jälkeen.
Haluamme antaa esiintyjille työrauhan ja katsojille rauhan nauttia esityksestä häiriöttä.
Katettu ja numeroitu katsomo, katsomossa myös äänentoisto.
Katsomo ei ole anniskelualuetta.
Väliaikatarjoilut: PullaPuisto: Marja Puisto,
dGV1bnVtYXJqYSB8IGdtYWlsICEgY29t
Ruokailut ja majoitus: Mustion Linnan Krouvi,
aW5mbyB8IG11c3Rpb25saW5uYSAhIGZp
www.teatteriprovinssi.fi
You may also like the following events from Teatteri PROvinssi:
Also check out other
Concerts in Fiskars.