

# Event Details

- **Event Name**: Vesta @ Rytmikorjaamo
- **Event Start and End Date**: Fri, 10 Apr, 2026 at 08:00 pm
- **Event Description**: RAKASTETTU POPTAITEILIJA VESTA RYTMIKORJAAMOLLE 

Kotimaista modernia popmusiikkia omaleimaisella tuotannollaan uudelleenmääritellyt Vesta nähdään alkuvuodesta mittavalla kiertueella, joka nähdään kymmenellä paikkakunnalla. Alkuvuodesta uuden albumin julkaiseva artisti esittää kiertueella sekä vanhoja hittjä että uutta musiikkia. Liput kevään keikoille tulevat myyntiin maanantaina 10. marraskuuta klo 10 keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa. 

Nuoren sukupolven suurimpiin laulaja-lauluntekijöihin ja musiikillisiin taiteilijoihin lukeutuva Vesta on tunnettu oivaltavista ja yhteiskunnallisesti kantaaottavista lyriikoistaan sekä tunteita herättävistä sävellyksistä. Kuluneena syksynä hurmannut katsojat ja kasvattanut kuulijakuntaansa Vain Elämää -ohjelmassa, jossa häneltä on kuultu toinen toistaan koskettavampia ja oivaltavampia versiointeja kollegojensa kappaleista, ja covereita tullaan kuulemaan myös tulevilla keikoilla. 

Vesta 10.4.2026 @ Rytmikorjaamo

Liput ennakkoon 32 €, Selmun jäsenet 30 € ja ovelta 35 €, mikäli jäljellä. Lippujen hinta sisältää eteispalvelumaksun 2 €.

Liput tulevat myyntiin Tiketissä osoitteessa https://www.tiketti.fi/tapahtuma/113311 maanantaina 10.11.2025 klo 10:00.

Ikärajaton / Rajattu anniskelu K18

Ovet 20:00
Vesta 21:30

----

Rytmikorjaamo-klubilla kaikki maksut tapahtuvat yleisillä maksukorteilla. Käteinen ei käy klubilla maksuvälineenä.

Ennakkolippuja Rytmikorjaamon tapahtumiin voi ostaa seuraavista paikoista:
Tiketti: www.tiketti.fi/rytmikorjaamo
R-kioskit kautta maan

Lipun hinta sisältää eteispalvelumaksun 2 €.

Alennuksiin oikeuttavan Selmun jäsenkortin voi ostaa Tiketin verkkokaupasta: www.tiketti.fi/rytmikorjaamo

Tiketin verkkokaupasta sekä jälleenmyyntipisteistä voi lippuja ostaa myös eri kulttuurieduilla: www.tiketti.fi/info/kulttuuriedut

Mahdolliset ennakkoliput loppuunmyytyyn iltaan kannattaa ostaa vain Tiketin virallisesta jälleenmyyntikanavasta LiputOn www.liputon.fi

Olemme mukana Ystävänkortti-toiminnassa sekä EU:n Vammaiskortti-toiminnassa.

Rytmikorjaamon lippua näyttämällä keikkailtana -15% laskun loppusummasta Seinäjoen Amarillossa ruokaillessa ja ilmainen sisäänpääsy yökerho Karmaan.
- **Event URL**: https://allevents.in/vaasa/vesta-rytmikorjaamo/200029195899349
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 156

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Vaasa
- **state**: LS
- **country**: Finland
- **location**: Rytmikorjaamo
- **lat**: 62.800277860755
- **long**: 22.824058652174
- **full address**: Rytmikorjaamo, Vaasantie 11, FI-60100 Seinäjoki, Suomi, Vaasa, Finland

## Event gallery

- **Alt text**: Vesta @ Rytmikorjaamo
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/6c94c54980bd386ae245185cf3b42a9940f8cde564867d7438ff546d2465323d-rimg-w768-h470-dcf0f2f3-gmir?v=1775700615

## FAQs

- **Q**: When and where is Vesta @ Rytmikorjaamo being held?
  - **A:** Vesta @ Rytmikorjaamo takes place on Fri, 10 Apr, 2026 at 08:00 pm to Fri, 10 Apr, 2026 at 08:00 pm at Rytmikorjaamo, Vaasantie 11, FI-60100 Seinäjoki, Suomi, Vaasa, Finland.
- **Q**: Who is organizing Vesta @ Rytmikorjaamo?
  - **A:** Vesta @ Rytmikorjaamo is organized by Rytmikorjaamo.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "Event",
        "name": "Vesta @ Rytmikorjaamo",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/6c94c54980bd386ae245185cf3b42a9940f8cde564867d7438ff546d2465323d-rimg-w768-h470-dcf0f2f3-gmir?v=1775700615",
        "startDate": "2026-04-10",
        "url": "https://allevents.in/vaasa/vesta-rytmikorjaamo/200029195899349",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Rytmikorjaamo",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Vaasantie 11, FI-60100 Seinäjoki, Suomi",
                "addressLocality": "Vaasa",
                "addressRegion": "LS",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "62.800277860755",
                "longitude": "22.824058652174"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "RAKASTETTU POPTAITEILIJA VESTA RYTMIKORJAAMOLLE \n\nKotimaista modernia popmusiikkia omaleimaisella tuotannollaan uudelleenmääritellyt Vesta nähdään alkuvuodesta mittavalla kiertueella, joka nähdään kymmenellä paikkakunnalla. Alkuvuodesta uuden albumin julkaiseva artisti esittää kiertueella sekä vanho",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Rytmikorjaamo",
                "url": "https://allevents.in/org/rytmikorjaamo/1258070",
                "description": "Tervetuloa Ihmisten Klubille!"
            }
        ]
    }
]
```