

# Event Details

- **Event Name**: Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen & D'ameni
- **Event Start and End Date**: Sat, 11 Apr, 2026 at 06:00 pm (+03:00)
- **Event Description**: Petri Laaksonen on pidetty esiintyjä niin konserttisaleissa kuin kirkoissakin. Hänen lauluissaan yhdistyy tarttuva melodisuus sekä vahva musiikin harmonian intensiivisyys, joka pitää kuulijan otteessaan. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana vahvan ja persoonallisen äänen omaava Laaksonen jättää harvoin kuulijoitaan kylmäksi. 

Petrin tuotteliaasta kynästä ovat lähtöisin niin kansanlauluksi noussut Täällä Pohjantähden alla kuin euroviisuhitit Eläköön elämä, Sata salamaa, Oot voimani mun sekä lukuisa määrä suosittuja iskelmiä, joululauluja, hengellistä musiikkia, klassikkorunoilijoiden teksteihin sävellettyjä lauluja unohtamatta. 

Sen laulu kertokoon –konsertti on on saanut nimensä Laaksosen tuoreesta, erittäin kauniista, toistaiseksi julkaisemattomasta kappaleesta. 

Naiskuoro D’ameni on Vakka-Suomen kansalaisopiston kuoro, joka on ollut toiminnassa jo yli 60 vuotta. Kuoron riveissä laulaa tällä hetkellä aktiivisesti yli kolmekymmentä naista hyvällä energialla ja ilolla. D’ameni kokoaa yhteen eri-ikäisiä laulun harrastajia Uudestakaupungista ja lähikunnista, esiintyy paikallisissa konserteissa ja muissa tapahtumissa.

Tämä konsertti on D’amenille uudenlainen, upea mahdollisuus tehdä yhteistyötä huippumuusikoiden kanssa. Laaksosen kauniit, koskettavat ja elämänmakuiset laulut puhuttelevat kuoron laulajia ja varmasti myös kuulijoita. 

Lämpimästi tervetuloa nauttimaan unohtumattomasta konsertista Kulttuurikeskus Cruselliin Uuteenkaupunkiin!

Petri Laaksonen, laulu ja piano
Jan Lindström, kitara
Petri Hatakka, koskettimet
Naiskuoro D’ameni, joht. Päivi Kurkilahti

Tästä pääset lippukaupoille:

https://www.lippu.fi/en/event/petri-laaksonen-naiskuoro-dameni-sen-laulu-kertokoon-kulttuurikeskus-cruselli-21058434/

Lippuja saa ostaa myös Kulttuurikeskus Crusellista
- **Event URL**: https://allevents.in/uusikaupunki/sen-laulu-kertokoon-petri-laaksonen-and-dameni/200029368404118
- **Event Categories**: concerts, music, entertainment
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 185

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Uusikaupunki
- **state**: LS
- **country**: Finland
- **location**: Kulttuurikeskus Cruselli
- **lat**: 60.79592958053
- **long**: 21.398448939825
- **full address**: Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11 A,Nystad, Finland, Uusikaupunki

## Event gallery

- **Alt text**: Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen &amp; D'ameni
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events10/banners/d93fd1a6b5e6236e1f0406010e145a6219c45517e8ebc35fa3c116c7d28e2635-rimg-w1200-h675-dc171818-gmir?v=1774965392

## FAQs

- **Q**: When and where is Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen & D'ameni being held?
  - **A:** Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen &amp; D'ameni takes place on Sat, 11 Apr, 2026 at 06:00 pm to Sat, 11 Apr, 2026 at 06:00 pm at Kulttuurikeskus Cruselli, Kullervontie 11 A,Nystad, Finland, Uusikaupunki.
- **Q**: Who is organizing Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen & D'ameni?
  - **A:** Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen &amp; D'ameni is organized by D'ameni.
- **Q**: Who is this event for? Is it right for me?
  - **A:** Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen &amp; D'ameni is ideal for live music fans, concert-goers, and anyone who enjoys unforgettable performances from their favorite artists in an electric live atmosphere. Whether you're a first-time attendee or a longtime enthusiast in Uusikaupunki, this event is thoughtfully curated to deliver a standout experience worth every moment. With 180+ people already showing interest, this is clearly an event worth adding to your calendar - don't miss out.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "MusicEvent",
        "name": "Sen laulu kertokoon - Petri Laaksonen &amp; D'ameni",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events10/banners/d93fd1a6b5e6236e1f0406010e145a6219c45517e8ebc35fa3c116c7d28e2635-rimg-w1200-h675-dc171818-gmir?v=1774965392",
        "startDate": "2026-04-11T18:00:00+03:00",
        "url": "https://allevents.in/uusikaupunki/sen-laulu-kertokoon-petri-laaksonen-and-dameni/200029368404118",
        "eventStatus": "https://schema.org/EventScheduled",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Kulttuurikeskus Cruselli",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Kullervontie 11 A,Nystad, Finland",
                "addressLocality": "Uusikaupunki",
                "addressRegion": "LS",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "60.79592958053",
                "longitude": "21.398448939825"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Petri Laaksonen on pidetty esiintyjä niin konserttisaleissa kuin kirkoissakin. Hänen lauluissaan yhdistyy tarttuva melodisuus sekä vahva musiikin harmonian intensiivisyys, joka pitää kuulijan otteessaan. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana vahvan ja persoonallisen äänen omaava Laakso",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Dameni",
                "url": "https://allevents.in/org/dameni/24901771"
            }
        ]
    }
]
```