SVE
22.04.2026 19:00 – 20:00
Ordinariepris 20€ + beställningsavgift (från 1,50 € + 0,65 % av beställningen)
Studerande/pensionär/barn 15€ + beställningsavgift (från 1,50 € + 0,65 % av beställningen)
Biljetter kan köpas i museets kassa från och med 21.1.2026.
Program
G. Fauré: Sonat för violin och piano nr 1 i A-dur, op. 13
C. Debussy: Sonat för violin och piano i g-moll
F. Poulenc: Sonat för violin och piano, FP 119
Hanna Lipiäinen, violin
Lili Ahopelto, piano
Gabriel Faurés (1845–1924) första violinsonat i A-dur, op. 13, är ett av hans tidiga mästerverk och ett viktigt verk i den franska kammarmusikens historia. Sonaten komponerades under åren 1875–1876 och representerar därmed Faurés ungdomliga skaparkraft, där romantiskt känslouttryck förenas med hans typiska förfining och formklara tydlighet. Verket tillägnades violinisten Paul Viardot, son till Faurés nära vän Pauline Viardot. Sonaten uruppfördes i februari 1877.
Den första satsen, Allegro molto, är livlig och energisk, fylld av rytmisk vitalitet och sjungande teman. Dialogen mellan piano och violin är jämbördig och bägge instrument deltar i den melodiska och harmoniska utvecklingen. Satsen präglas av Faurés karakteristiska ljus och framåtrörelse, där romantiskt patos förenas med den klassiska strukturen. Den långsamma andra satsen, Andante, hämtar en motvikt till öppningssatsens intensitet. Den är lyrisk och varm, nästan som en sånglik meditation, där violinen ljuder som en mänsklig röst. Pianoackompanjemangets finkänsliga polyfoni och harmonier rör sig mjukt genom modulationerna. Den scherzo-artade tredje satsen, Allegro vivo, är lätt och dansant. Dess rytmiska livfullhet och klipska accenter påminner om Mendelssohns andlighet [?], men Fauré ger den sin egen franska charm – klar och elegant. Den sista satsen, Allegro quasi presto, är ett fartfyllt och virtuost slutnummer där teknisk briljans kombineras med melodisk poesi. Satsen kulminerar i ett klart klingande A-dur, som avslutar verket energiskt och hoppfullt.
Faurés första violinsonat markerade en ny riktning för den franska kammarmusiken, som länge hade dominerats av tyska format. Sonaten blev snabbt populär tack vare sina förfinade harmoner, sjungande melodier och balanserade form – den räknas än i dag till Faurés mest älskade och spelade kammarmusikverk.
Claude Debussys (1862–1918) Sonat för violin och piano färdigställdes 1917, bara ett år före tonsättarens död. Den kom att bli hans sista fullbordade verk och är en del av en planerad serie med sex sonater, av vilka han hann komponera endast tre.
Sonaten kom till i en svår livssituation och under en orolig historisk tid – Debussy led av magcancer och Frankrike levde i skuggan av första världskriget. Trots sjukdomen och kriget fortsatte Debussy att komponera så länge han orkade. Debussy skrev verket delvis som ett ställningstagande för fransk kultur och som motvikt till den tyska musiktraditionens dominerande ställning. Också i detta avseende visar sonaten på medvetebhet – den är ett melankoliskt men stolt farväl.
Debussy var svårt sjuk vid sonatens uruppförande och framträdde märkbart försvagad på scen. Likväl framförde han verket tillsammans med violinisten Gaston Poulet i maj 1917 i Paris.
Sonaten är musikaliskt tät och djupt personlig. Den första satsen, Allegro vivo, är livlig men skör. Dess rytmiska energi bär på en underliggande känslighet och rastlöshet. I musiken kan man även ana spanska nyanser, särskilt i rytmiken och de melodiska gesterna. Den andra satsen, Intermède: Fantasque et léger, är lätt och lekfull, men rymmer ändå vemod. Den tredje satsen, Très animé, är livfull och stundvis dramatisk och här hörs återklanger av tidigare teman i verket.
Francis Poulenc (1899–1963) komponerade sin Sonat för violin och piano under åren 1942–1943 till minne av poeten Federico García Lorca. Poulenc försökte vid flera tillfällen skriva en sonat för stråkinstrument och efter flera övergivna försök blev violinsonaten frukten av detta arbete. Sonaten förblev även hans enda violinsonat. Violinisten Ginette Neveu spelade en viktig roll i sonatens tillkomst – hon stödde tonsättaren och gav råd i komponerandet av violinstämman. Poulenc kallade själv sonaten för ”monstret” på grund av den besvärliga komponeringsprocessen. Sonaten uruppfördes av Neveu och tonsättaren själv sommaren 1943, men tonsättaren reviderade senare sonaten och gav den sin slutliga form 1949.
Poulenc levde i det tyskockuperade Frankrike under andra världskriget och uttryckte sina politiska ställningstaganden genom att tillägna sina verk noga utvalda poeter. Att sonaten för violin och piano tillägnades Lorca var ett medvetet val – Lorca dödades av fascister under det spanska inbördeskriget 1936. Satsernas titlar Allegro con fuoco (“snabbt och eldfängt”) och Presto tragico (“mycket snabbt och tragiskt”) får en speciell innebörd i ljuset av verkets tillkomsthistoria. Sonatens första och sista satser skildrar sorgen och smärtan över Lorcas död. Den mittersta satsen, Intermezzo, är däremot öm och vemodig och noterna innehåller ett direkt citat av Lorca: ”gitarren får drömmarna att gråta”. Pizzicatona, knäppandet på strängarna, gestaltar gitarren och mot dem står en vackert dröjande huvudmelodi.
Mer information:
https://sibeliusmuseum.fi/evenemang/sibbe-live-soiree-a-paris/
FIN
22.04.2026 19:00 – 20:00
Peruslippu 20€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Opiskelija/eläkeläinen/lapsi 15€ + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)
Liput ostettavissa museon kassalta 21.1.2026 eteenpäin.
Ohjelma
G. Fauré: Sonaatti viululle ja pianolle nro 1 A-duuri, op. 13
C. Debussy: Sonaatti viululle ja pianolle g-molli
F. Poulenc: Sonaatti viululle ja pianolle, FP 119
Hanna Lipiäinen, viulu
Lili Ahopelto, piano
Gabriel Faurén (1845–1924) ensimmäinen viulusonaatti A-duuri, op. 13, on yksi hänen varhaisista mestariteoksistaan ja tärkeä teos ranskalaisen kamarimusiikin historiassa. Teos sävellettiin vuosina 1875–1876 ja edustaa siten Faurén nuoruuden luomisvoimaa, jossa romanttinen tunneilmaisu yhdistyy hänen tyypilliseen hienostuneisuuteensa ja muodon selkeyteen. Sonaatti omistettiin viulisti Paul Viardot’lle, joka oli säveltäjän läheisen ystävän, Pauline Viardot’n poika. Teos kantaesitettiin helmikuussa 1877.
Ensimmäinen osa, Allegro molto, on eloisa ja energinen, täynnä rytmistä elinvoimaa ja laulavia teemoja. Pianon ja viulun vuoropuhelu on tasavertaista, ja molemmat instrumentit osallistuvat melodiseen ja harmoniseen kehittelyyn. Liikkeessä kuuluu Faurélle ominainen valoisuus ja jatkuva liike eteenpäin, jossa romanttinen paatos yhdistyy klassiseen rakenteeseen. Hidas toinen osa, Andante, tuo vastapainoa avausosan intensiivisyydelle. Se on lyyrinen ja lämmin, lähes laulunomainen meditaatio, jossa viulu soi kuin ihmisääni. Pianon säestyksessä on hienovaraista polyfoniaa ja harmoniat liikkuvat pehmeästi modulaatioiden kautta. Scherzomainen kolmas osa, Allegro vivo, on kepeä ja tanssillinen. Sen rytminen eloisuus ja älykkäät aksentit tuovat mieleen Mendelssohnin henkevyyden, mutta Fauré antaa sille oman, ranskalaisen viehätyksensä – kirkkaan ja elegantin. Finaali, Allegro quasi presto, on vauhdikas ja virtuoosinen päätös, jossa säveltäjä yhdistää teknisen taituruuden ja melodisen runollisuuden. Osa huipentuu kirkkaaseen A-duuriin, joka päättää teoksen energisesti ja toiveikkaasti.
Faurén ensimmäinen viulusonaatti merkitsi uutta suuntaa ranskalaisessa kamarimusiikissa, joka oli pitkään saksalaisten mallien hallitsemaa. Sen hienostunut harmonia, laulava melodiikka ja tasapainoinen muoto tekivät siitä nopeasti suositun, ja teosta pidetään edelleen yhtenä Faurén rakastetuimmista ja soitetuimmista kamarimusiikkiteoksista.
Claude Debussyn (1862–1918) Sonaatti viululle ja pianolle valmistui vuonna 1917 vain vuosi ennen säveltäjän kuolemaa. Se jäi hänen viimeiseksi valmistuneeksi teoksekseen ja on osa suunniteltua kuuden sonaatin sarjaa, joista hän ehti säveltää vain kolme.
Sonaatti syntyi vaikeassa elämäntilanteessa ja levottomana historiallisena aikana – Debussy kärsi vatsasyövästä ja Ranska eli ensimmäisen maailmansodan varjossa. Sairaudestaan ja sodasta huolimatta hän jatkoi säveltämistä niin kauan kuin jaksoi. Debussy kirjoitti teoksen osittain kannanottona ranskalaisen kulttuurin puolesta ja vastapainoksi saksalaisen musiikkiperinteen hallitsevalle asemalle. Tässäkin mielessä sonaatti on tietoinen – se on melankolinen ja silti ylpeä jäähyväinen.
Debussy oli vakavasti sairas viulusonaatin ensiesityksen aikaan ja esiintyi lavalla huomattavasti heikentyneenä. Hän esitti teoksen yhdessä viulisti Gaston Poulet’n kanssa toukokuussa 1917 Pariisissa.
Sonaatti on tiivis ja syvästi henkilökohtainen. Ensimmäinen osa, Allegro vivo, on eloisa mutta hauras. Sen rytminen energia kätkee sisäänsä herkkyyttä ja levottomuutta. Musiikissa voi aistia myös espanjalaisia sävyjä, mikä korostuu erityisesti rytmisessä liikkeessä ja melodisissa eleissä. Toinen osa, Intermède: Fantasque et léger, on kevyt ja leikkisä, mutta sen kepeydessäkin on haikeutta. Kolmas osa, Très animé, on eloisa ja paikoin dramaattinen, ja siinä kuullaan kaikuja aiemmista teemoista.
Francis Poulenc (1899–1963) sävelsi sonaatin viululle ja pianolle vuosina 1942–1943 runoilija Federico Garcia Lorcan muistoksi. Poulenc yritti useita kertoja säveltää sonaattia jousi-instrumentille, mutta vasta viulusonaatti valmistui useamman hylätyn yrityksen jälkeen. Se jäikin säveltäjän ainoaksi sonaatiksi tälle instrumentille. Sonaatin valmistumiseen vaikutti suuresti viulisti Ginette Neveu, jolta säveltäjä sai paitsi tukea myös neuvoja viuluosuuden kirjoittamiseen. Poulenc kutsui sonaattiaan hirviöksi sen haastavan luomisprosessin vuoksi. Sonaatin ensiesittivät Neveu ja säveltäjä itse kesällä 1943, mutta Poulenc myöhemmin muokkasi sonaattia ja se sai lopullisen muotonsa 1949.
Poulenc jäi miehitettyyn Ranskaan toisen maailmansodan vuosina ja ilmaisi poliittisia mielipiteitään tuotantonsa kautta omistamalla sävellyksensä tarkoin valituille runoilijoille. Lorca, jolle viulusonaatti on omistettu, oli myös harkittu valinta, sillä hän kuoli fasistien ampumana Espanjan sisällissodassa 1936. Sonaatin osien nimet Allegro con fuoco, “nopeasti ja tulisesti”, ja Presto tragico, “erittäin nopeasti ja traagisesti”, ovatkin sonaatin syntyhistorian huomioon ottaen hyvin ymmärrettävissä. Sonaatin ääriosat kuvastavat Lorcan kuoleman synnyttämää surua ja murhetta. Keskiosa Intermezzo on kuitenkin hellä ja haikea, ja nuottiin on kirjattukin suora lainaus Lorcalta, “kitara saa unet itkemään”. Osan pizzicatot, näppäilyt, kuvastavat kitaraa, ja niiden vastakohtana osaa kannattelee raukean kaunis ja viipyilevä päämelodia.
Lisätietoja:
https://sibeliusmuseum.fi/fi/tapahtumat/sibbe-live-soiree-a-paris/
ENG
22.04.2026 19:00 – 20:00
Standard price 20€ +order fee (from 1,50 € + 0,65 % of the order)
Students/pensioners/children 15€ +order fee (from 1,50 € + 0,65 % of the order)
Tickets available for purchase at the museum's ticket desk from 21 February 2026 onwards.
Programme
G. Fauré: Sonata for Violin and Piano No. 1 in A major, Op. 13
C. Debussy: Sonata for Violin and Piano in G minor
F. Poulenc: Sonata for Violin and Piano, FP 119
Hanna Lipiäinen, violin
Lili Ahopelto, piano
Gabriel Fauré’s (1845–1924) First Violin Sonata in A major, Op. 13, is one of his early masterpieces and an important work in the history of French chamber music. Composed in 1875–1876, it represents the creative force of Fauré’s youth, in which romantic expression is combined with his characteristic refinement and clarity of form. The work was dedicated to the violinist Paul Viardot, son of Fauré’s close friend Pauline Viardot. It received its premiere in February 1877.
The first movement, Allegro molto, is lively and energetic, full of rhythmic vitality and singing themes. The dialogue between piano and violin is equal, with both instruments taking part in the melodic and harmonic development. The movement carries Fauré’s typical brightness and sense of forward motion, where romantic passion meets classical structure. The slow second movement, Andante, provides a counterbalance to the intensity of the opening. It is lyrical and warm, almost like a vocal meditation in which the violin sings with a human voice. The piano accompaniment features subtle polyphony, and the harmonies shift gently through soft modulations. The scherzo-like third movement, Allegro vivo, is light and dance-like. Its rhythmic sparkle and clever accents are reminiscent of Mendelssohn’s spirituality, but Fauré gives it its own French charm—clear and elegant. The finale, Allegro quasi presto, is a fast and virtuosic conclusion, combining technical brilliance with melodic poetry. The movement culminates in a radiant A major, bringing the work to an energetic and hopeful close.
Fauré’s First Violin Sonata marked a new direction in French chamber music, which had long been dominated by German models. Its refined harmonies, singing melodies, and balanced structure made it quickly popular, and it remains one of Fauré’s most beloved and frequently performed chamber works.
Claude Debussy’s (1862–1918) Sonata for Violin and Piano was completed in 1917, only a year before the composer’s death. It was his final finished work and is part of a planned cycle of six sonatas, of which he only completed three.
Debussy wrote the sonata during a difficult period in his life and a turbulent time in history—he had stomach cancer, and France was living in the shadow of the First World War. Despite illness and war, he continued composing for as long as his strength permitted. Debussy wrote the work partly as a statement in support of French culture and to offer a counterweight to the dominant position of the German musical tradition. In this sense, the sonata is also self-aware—a melancholic yet proud farewell.
Debussy was seriously ill at the time of the sonata’s premiere and appeared visibly weakened on stage. He performed the work with violinist Gaston Poulet in May 1917 in Paris.
The sonata is concise and deeply personal. The first movement, Allegro vivo, is lively yet fragile. Its rhythmic energy hides within sensitivity and restlessness. One can also sense some Spanish notes in the music, especially in its rhythmic motion and melodic gestures. The second movement, Intermède: Fantasque et léger, is light and playful, yet tinged with wistfulness. The third movement, Très animé, is animated and at times dramatic, recalling themes from earlier in the work.
Francis Poulenc (1899–1963) composed his Sonata for Violin and Piano in 1942–1943 in memory of poet Federico García Lorca. Poulenc had made several attempts to write a sonata for a string instrument, but only the violin sonata was ever completed, after several abandoned efforts. It was also his only sonata for violin. Violinist Ginette Neveu played a significant role in the sonata’s creation—aside from general support, she also advised him on writing the violin part. Poulenc referred to the sonata as a “monster” due to the challenging process of composing it. It was premiered by Neveu and Poulenc in the summer of 1943, though Poulenc later revised it, giving it its final form in 1949.
Poulenc remained in German-occupied France during the Second World War, and expressed political views through his choice of dedications to carefully selected poets. Lorca—shot by fascists during the Spanish Civil War in 1936—was a deliberate choice as dedication. The movement titles Allegro con fuoco (“fast and fiery”) and Presto tragico (“very fast and tragically”) are easily understood in light of the work’s history. The outer movements reflect the sorrow and grief over Lorca’s death. However, the middle movement, Intermezzo, is tender and wistful; the score even includes a direct quotation from Lorca: “the guitar makes dreams cry.” The pizzicatos of the movement evoke the sound of the guitar, contrasted with a beautifully languid main melody.
More information:
https://sibeliusmuseum.fi/en/events/sibbe-live-soiree-a-paris/
You may also like the following events from Sibeliusmuseum:
Also check out other
Music events in Turku,
Entertainment events in Turku,
Arts events in Turku.
