Hietaniemen mestarit - draamallinen konsertti
Päivi Heikuran sävellyksiä tunnettujen suomalaisten runoilijoiden runoihin 28.3 ja 29.3. klo 18, Tornion Seminaarin koulun auditoriossa.
Hietaniemen mestarit koostuu oululaissyntyisen musiikin opettajan, laulaja-lauluntekijä, Päivi Heikuran sävellyksistä. Heikura on säveltänyt konsertin 15 laulua, peräti kahdentoista suomalaisen runoilijan lyriikoihin. Hän on myös konsertin pianisti ja yksi sen viidestä laulajasta. Musiikin on sovittanut pitkänlinjan muusikko, Jani-Petteri Hägg, joka soittaa konsertissa saksofonia ja kitaraa. Yhtye koostuu kuudesta musiikin ammattilaisesta.
Päivi Heikura kertoo: "Konsertissa kuultavassa runoudessa on jotain todella syvältä riipaisevaa tunnetta ja suomalaista sielunmaisemaa. Jokainen voi samaistua siihen kaipaukseen, ikävään ja toisaalta kauneuteen ja palavaan rakkauteen mitä nämä ikiaikaiset lyriikat pitävät sisällään. Ne ovat puhutelleet minuakin voimakkaasti niin että on syntynyt konsertillinen musiikkia. Laulut ovat syntyneet elämäni varrella erilaisissa hetkissä ja toivon, että ne saisivat puhutella sinua. Inspiraationani ovat olleet koskettavat lyriikat ja niiden minussa aiheuttamat tunteet ja ajatukset."
Käsikirjoitus: Päivi Heikura ja Maria Hägg
Muusikot:
Päivi Heikura: piano ja laulu
Maria Hägg, laulu
Jani-Petteri Hägg, kitara, saksofoni, sovitukset
Adam Huuva, laulu
Elina Haapaniemi, laulu
Marko Haapaniemi, laulu
Juhani Hägg, basso
Mirja Tapio, huilu
Olli-Pekka Kajasviita, sello
Matias Torvinen, lyömäsoittimet
Lippu/ohjelmalehtinen 20 €
Väliaikatarjoilu 5 €
Liput ovelta ja ennakkoon numerosta: 0400-163381/Päivi Heikura
Lämpimästi tervetuloa!
Konsertti on osa Oulu2026 virallista ohjelmaa.
You may also like the following events from Tornion kaupunki City of Tornio:
Also check out other
Concerts in Tornio,
Music events in Tornio,
Entertainment events in Tornio.