G Livelabin konsertit ovat ikärajattomia. Ravintola anniskelee normaalisti.
Katsomo: Salissa on sekä istuma- että seisomapaikkoja
Indie-suosikit UTU ja M nähdään yhteisessä keikkaillassa G Livelabissa joulukuussa!
Richterin asteikolla soittava UTU on viiden eri taustoista tulevan muusikon hedelmällisen yhteistyön tulos. Nimensä mukaisesti UTUn musiikissa voi kokea niin utuisen sään meren yllä kuin myrskyisen aallokonkin. Yhtye sukeltaa saundien kirjon syvään päähän ammentaen taidemusiikista, trip hopista, elektronisesta musiikista ja ambientista, kuitenkaan kumartelematta mihinkään tyylisuuntaan. Yhtyettä luotsaa ainutlaatuisesta laulutyylistään tunnettu ja monipuolinen muusikko ja säveltäjä Petra Poutanen, jonka sooloprojekti tunnetaan nimellä Pelkkä Poutanen.
UTU julkaisi joulukuussa 2024 uuden albuminsa ’Love Collection: By the Ashes That Used to Be the Everlasting Fire’. Albumi on kokoelma lauluja rakkaudesta ja inhimillisten tarpeiden sokeuttavasta voimasta.
UTU:
Petra Poutanen – laulu
Aku-Pekka Kurjenniemi – perkussiot
Katri Antikainen – sello
Tony Sikström – koskettimet, basso
Jussi-Pekka Parviainen – kitara, lap steel
Illan avaa M, jonka takaa löytyy laulaja-lauluntekijä Minja Koski. Pitkäsoitot Tehtaantyttö (2017), Näytän missä asun (2019), Punainen ovi (2020), Lauluja 1960-luvulta (2022) ja Mustarastaat tulivat (2024) ovat niittäneet ylistäviä arvioita, ehdokkuuksia Emma- ja Teosto-palkinnoissa sekä keikkoja tärkeimmillä kotimaisilla festivaaleilla.
M:n tarinallisen ja tanssittavan popin yllä leijailee folkloren läsnäolo, toismaallisuus ja feminiininen energia. G Livelabissa M nousee lavalle triona yhdessä luottomuusikoidensa Aleksi Kaufmannin ja Jussi-Pekka Parviainen kanssa. Keikalla kuullaan kappaleita jokaiselta M-albumilta.
KULTTUURIEDUT
Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre
OPISKELIJALIPUT
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Opiskelijalipun voi ostaa myös alaikäiselle. Konsertti on kaikkien G Livelabin keikkojen tavoin ikärajaton.
ESTEETTÖMYYS
Tila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Avustajat pääsevät keikoille mukaan ilmaiseksi. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan:
cmF2aW50b2xhICEgdGFtcGVyZSB8IGxpdmVsYWJvcmF0b3JpbyAhIGZp.
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Liput G Livelabin lipunmyynnistä:
https://glivelab.fi/tampere/events/utu-m-681dbcc4f3943c0f17388b71/
Liput Tiketistä:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/109551
--
Indie favorites UTU and M share the stage at G Livelab!
UTU dives into the deep end of the sound spectrum, drawing from art music, trip hop, electronic music and ambient, without bowing to any one style. The band is led by versatile musician and composer Petra Poutanen. The bands latest album ’Love Collection: By the Ashes That Used to Be the Everlasting Fire’ was relased in December 2024.
The evening is opened by M, which is the artist name for singer-songwriter Minja Koski. With five albums, M has received praise and award nominations in Finland. M's music is characterized by warm melancholy, gentle minimalism, and enigmatic electropop. M's latest album Mustarastaat tulivat was relased in 2024.
STUDENT TICKETS
Please show your student card when purchasing student tickets.
ACCESSIBILITY
The venue is accessible, except for the balcony. Assistants can attend events for free. Please contact our staff in advance so we can reserve the best possible spot for you:
cmF2aW50b2xhICEgdGFtcGVyZSB8IGxpdmVsYWJvcmF0b3JpbyAhIGZp.
G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Tickets from G Livelab store:
https://glivelab.fi/tampere/events/utu-m-681dbcc4f3943c0f17388b71/
Tickets from Tiketti:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/109551
You may also like the following events from G Livelab Tampere:
Also check out other
Music events in Tampere,
Arts events in Tampere,
Entertainment events in Tampere.