Popeda saapuu Aino Areenalle la 29.11. ja liput tulevat myyntiin perjantaina 6.6. klo 12!
Legendaarinen Popeda jyrää Aino Areenalle – ja luvassa on juuri sitä, mitä suomalainen rock parhaimmillaan on: hikeä, huutoa ja hittejä niin paljon, että hiki tulee pelkästä ajatuksesta.
Marraskuussa 1977 perustettu Popeda on suomalaisen rockin kivijalka ja sementtivalu – eikä vauhti ole hidastunut, vaikka vuosia on kertynyt mittariin enemmän kuin monella muulla bändillä yhteensä. Yli 4000 keikkaa, 20 studioalbumia ja määrättömästi legendaarisia ralleja: ”Kuuma kesä”, ”Kaasua komisaario Peppone”, ”Kersantti Karoliina”, ”Matkalla Alabamaan” – ja siinä vasta alkusoitto!
Yhtyeen sydän sykkii edelleen lavalla vahvasti. Vuonna 2024 vaihtunut laulusolisti toi bändiin uutta virtaa, ja keikat ovat osoittaneet: Popeda on edelleen kovassa keikkakunnossa!
Settilista on täynnä tuttuja hittejä, mutta mukana on myös harvinaisuuksia niille, jotka ovat nähneet bändin jo muutaman kerran. Olit sitten ensikertalainen tai eläkkeellä oleva Popeda-veteraani, tämä ilta ei petä.
Liput kannattaa napata ajoissa – Popeda ei selittele, Popeda soittaa.
Aikataulu:
20:00 Ovet auki
21:30 Showtime
Esiintymisaikataulut tarkentuvat lähempänä tapahtumaa.
Huom. Esiintymisaikataulut ovat alustavia ja ne saattavat muuttua. Ajantasaiset esiintymisaikataulut voit tarkistaa ennen tapahtumaa Aino Areenan nettisivuilta.
Liput:
Liput tulevat myyntiin perjantaina 6.6.3025 klo 12.
Liput Lippupisteestä alkaen 37,00€
Konsertti on K-18.
You may also like the following events from Aino Areena:
Also check out other
Concerts in Sipoo.