Noo: Pinnan alla -konsertti
Pinnan alla on Hämeenlinnalaisen laulaja-lauluntekijän Noon syväluotaava ja tunnelmallinen konserttiprojekti. Kokonaisuuden toinen konsertti pidetään Riihimäellä 12.4.2026 klo 17 ja sinut on kutsuttu!
Konserttikokonaisuudessa teemoina ovat meri ja mieli. Konsertin kappaleissa liikutaan näiden molempien pinnoilla ja sukelletaan pinnan alla. Mukana musisoimassa on sekä Noon oma yhtye että muutamia spesiaaleja vierailijoita.
Luvassa on ainutlaatuinen musiikillinen nautiskelu, olisi ilo jakaa tämä tärkeä hetki sinun kanssasi!
Noo - Pinnan alla
12.4.2026 klo 17
Ö-talo, Öllerinkatu 9, Riihimäki
Ovet klo 16.30
Soitto klo 17
Liput 35 / 30 / 25 / 20 / 15 / mitä ikinä euroa käteisellä tai kortilla ovelta.
Ennakkovarausta suositellaan: olli@vihreatalo
Jätämme päätöksen lipun hinnasta oman harkintasi varaan. Otathan päätöstä tehdessäsi huomioon, että toimimme vailla yhteiskunnan tukea ja että myös meillä on laskumme maksettavana. Heti kättelyssä illan upealle artistille!
Tärkeintä kuitenkin on, että kaikki pääsevät mukaan, oli taloudellinen tilanne mikä hyvänsä. Alennuslippumahdollisuus on käytettäväksi tarkoitettu.
Maksat siis minkä jaksat, kunhan tulet!
Tätä tapahtumaa saa jakaa, siitä on apua!
Meitä saa myös seurata, emme kiusaannu siitä.
Ö-talon löydät keskeltä kaupunkia, Riihimäen kuvankauniista Rautatienpuistosta, muutamien minuuttien kävelymatkan päästä rautatieasemalta, osoitteesta Öllerinkatu 9.
Ö-talo on villi, vapaa ja riippumaton yhteisö- ja kulttuuritalo, joka toimii jossakin säihkyvien trendien katveessa, lähinnä pyhän (tai minkä ikinä) hengen voimalla ja toivottaa tervetulleeksi valikoimatta kaikki ihmisoliot.
Ö-talolla järjestetään talon omien tuotantojen lisäksi myös muiden toimesta erilaisia yleisötilaisuuksia, kursseja ja työpajoja.
Yksityistilaisuudet - syntymäpäiväjuhlat, nimiäiset, rippijuhlat, muistotilaisuudet, luokkakokoukset, yhdistysten ja yritysten kokoukset ja virkistyspäivät sekä muut kokoontumiset - ovat osa talon elämää ja niihin saa talolta tarpeen mukaan myös tarjoilut ja ohjelman.
Talolla toimii myös Ö-galleria.
Kysy lisää, jos haluat järjestää talolla jotain, oli se sitten yleisö- tai yksityistilaisuus. Yleisötilaisuuksien järjestämiseen talolta on mahdollista saada tuotannollista apua.
050 588 6867 /
b2xsaSB8IHZpaHJlYXRhbG8gISBmaQ==
Tervetuloa talolle!
Konsertin teemakuvat on ottanut Laura Malmivaara.
Tapahtuma on järjestetty Taiteen edistämiskeskuksen tuella.
Also check out other Concerts in Riihimaki.