

# Event Details

- **Event Name**: Taikoja ja tuomioita -kierros Vanhassa Porvoossa
- **Event Start and End Date**: Tue, 11 Nov, 2025 at 05:30 pm
- **Event Description**: Porvoon kaupunginkirjasto järjestää tummiin tarinoihin keskittyvän syysillan tiistaina 11.11. Ilta alkaa Taikoja ja tuomioita -opastuskierroksella klo 17.30 Porvoon tuomiokirkolta ja päättyy klo 19 pääkirjastolle aiheeseen liittyvän kirjanäyttelyn äärelle.

Taikoja ja tuomiota -kierroksella sukelletaan Porvoon pimeään historiaan. Kierroksen aikana kuullaan tarinoita tuomioista, teloituksista ja niiden ympärille kietoutuvista uskomuksista. Luvassa on mystiikkaa, enteitä ja synkkiä tarinoita. Kierroksella käytetään draamallisia elementtejä, ja osallistujat voivat ottaa mukaan oman lyhdyn tunnelmaa luomaan.

Opastuskierros päättyy Porvoon pääkirjastolle, jonne henkilökunta on koonnut mm. synkkää historiaa, noituutta ja teloituksia käsittelevää tietokirjallisuutta sekä kauhukirjallisuutta kotiin lainattavaksi. Toivomme kierroksen herättävän lukuhalut, ja onhan syksy parhainta aikaa uppoutua tarinoihin.

Opastuksen vetää porvoolainen opas ja taidealan moniosaaja Ida Lindström. Hän on julkaissut kirjoja mm. Suomenlinnan historiasta, kummituksista ja uskomuksista. 

Taikoja ja tuomiota -kierroksen aikana kävellään noin kilometri. Kierros ei ole esteetön ja sitä suositellaan yli 13-vuotiaille. Se toteutetaan tihkusateessa, mutta siirretään myrskyn sattuessa toiselle päivälle. 

Kierros on suomenkielinen ja mukaan mahtuu 35 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen aukeaa perjantaina 31.10. klo 9.00 oheisen linkin kautta:

https://link.webropol.com/ep/taikojajatuomioita

Ilta on osa kirjaston Lukukuntoa kohentamaan -hanketta, joka keskittyy aikuisten lukuinnon lisäämiseen.
- **Event URL**: https://allevents.in/porvoo/taikoja-ja-tuomioita-kierros-vanhassa-porvoossa/200029101112714
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 85

## Ticket Details

- **Ticket URL**: http://facebook.com/200029101112714?utm_source=AllEvents.in&utm_medium=event-discovery-platform&utm_campaign=porvoo-events

## Event venue details

- **city**: Porvoo
- **state**: ES
- **country**: Finland
- **location**: Papinkatu 20, 06100 Porvoo, Finland
- **lat**: 60.39705
- **long**: 25.66626
- **full address**: Papinkatu 20, 06100 Porvoo, Finland, Papinkatu 20, FI-06100 Porvoo, Suomi, Porvoo, Finland

## Event Organizer details

- **affiliate_id**: 2
- **organizer**: Porvoon kirjasto - Borgå bibliotek (https://allevents.in/org/porvoon-kirjasto-borgå-bibliotek/26162138)

## Event gallery

- **Alt text**: banner
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events2/banners/d80b3e86371cec8ed91233d61fbeea007fe10ccc829ee2942124ba84b5b7a3df-rimg-w768-h512-dc03101b-gmir?v=1762462251
- **Alt text**: thumbnail
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events2/banners/50ae810ee62b698bd9bd040af9babc33fc7a0a849c4291ef440cb3686dc0a826-rimg-w300-h300-dc03111c-gmir?v=1762462252

## FAQs

- **Q**: When is the event happening?
  - **A:** Tue, 11 Nov, 2025 at 05:30 pm
- **Q**: Where is the event happening?
  - **A:** Papinkatu 20, 06100 Porvoo, Finland, Papinkatu 20, FI-06100 Porvoo, Suomi, Porvoo, Finland
- **Q**: Who is organizing the event?
  - **A:** Porvoon kirjasto - Borgå bibliotek
- **Q**: What type of event is this?
- **Q**: Where can I find ticket details about Taikoja ja tuomioita -kierros Vanhassa Porvoossa ?
  - **A:** You can find ticket details about this event on AllEvents.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "Event",
        "name": "Taikoja ja tuomioita -kierros Vanhassa Porvoossa",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events2/banners/d80b3e86371cec8ed91233d61fbeea007fe10ccc829ee2942124ba84b5b7a3df-rimg-w768-h512-dc03101b-gmir?v=1762462251",
        "startDate": "2025-11-11",
        "url": "https://allevents.in/porvoo/taikoja-ja-tuomioita-kierros-vanhassa-porvoossa/200029101112714",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Papinkatu 20, 06100 Porvoo, Finland",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Papinkatu 20, FI-06100 Porvoo, Suomi",
                "addressLocality": "Porvoo",
                "addressRegion": "ES",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "60.39705",
                "longitude": "25.66626"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Porvoon kaupunginkirjasto järjestää tummiin tarinoihin keskittyvän syysillan tiistaina 11.11. Ilta alkaa Taikoja ja tuomioita -opastuskierroksella klo 17.30 Porvoon tuomiokirkolta ja päättyy klo 19 pääkirjastolle aiheeseen liittyvän kirjanäyttelyn äärelle.\n\nTaikoja ja tuomiota -kierroksella sukellet",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Porvoon kirjasto - Borg bibliotek",
                "url": "https://allevents.in/org/porvoon-kirjasto-borgå-bibliotek/26162138"
            }
        ]
    }
]
```