

# Event Details

- **Event Name**: BUSINESS CITY
- **Event Start and End Date**: Sat, 29 Nov, 2025 at 11:30 pm – Sun, 30 Nov, 2025 at 02:30 am
- **Event Description**: Rakettimaiseen suosioon taannoisella Seppo Räty Berghainissa -kappaleellaan noussut Business City ei pyytele anteeksi, vaan yhdistää musiikissaan lahtelaisen fuck the world -asenteen tylyyn teknotykitykseen. Välillä flirttaillaan 1980-luvun suomi-iskelmälle, josta esimerkkinä on yhtyeen versio Nisa Sorayan kappaleesta Anna rakas raju hetki, josta myös Kikka teki oman versionsa. Vauhtia, pameja, lihamukeja, Berliinin teknoluolia, alkuajan Chemical Brothersia ja The Prodigyä, industrial-asennetta ja omaperäisen suomalaista lähiöläppää – siitä on Business City tehty.
Lukuisia loppuunmyytyjä klubeja, satojatuhansia striimejä, Oulun musiikkivideofestivaalien yleisöpalkinto ja 2023 Flow Festivalin yksi puhutuimmista keikoista. Artistin tinkimättömästä tyylistä kertoo mm. myös se, että levyjulkaisut jemmataan faneille ympäri pääkaupunkiseutua maastokätköinä. Business Cityn menestystä voi olla mahdoton selittää muille kuin suomalaisille, samaan jatkumoon kuuluu Notkea Rotta, Sleepy Sleepers ja jopa Juice Leskinen. On vaikeaa olla samaan aikaan katu-uskottava ja voidella kappaleitaan huumorilla, mutta Business Cityltä tämä kaikki tulee luonnostaan. Jopa raskaamman rockin ystävät ovat ymmärtäneet yhtyeen nerouden – tässä on auttanut versio industrial-yhtye Itä-Saksan kappaleesta Viva Las Palmas.

Liput 
Ennakko 16€
Ovelta 19€

Ennakkolippuja tulossa myyntiin rajoitettu erä. Ennakkolippujen myynti Ravintola Holvista.

K-18!
- **Event URL**: https://allevents.in/pori/business-city/200029250575641
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 19

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Pori
- **state**: LS
- **country**: Finland
- **location**: Harjavallankatu 14, Harjavalta
- **lat**: 61.31443
- **long**: 22.14602
- **full address**: Harjavallankatu 14, Harjavalta, Harjavallankatu 14, FI-29200 Harjavalta, Suomi, Pori, Finland

## Event gallery

- **Alt text**: BUSINESS CITY
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events6/banners/fb0433481e271c26e85b79cd256dbcfc00c700e59cf2cc62a20ce92ad0d2c670-rimg-w1200-h1193-dc040810-gmir?v=1763989065

## FAQs

- **Q**: When and where is BUSINESS CITY being held?
  - **A:** BUSINESS CITY takes place on Sat, 29 Nov, 2025 at 11:30 pm to Sun, 30 Nov, 2025 at 02:30 am at Harjavallankatu 14, Harjavalta, Harjavallankatu 14, FI-29200 Harjavalta, Suomi, Pori, Finland.
- **Q**: Who is organizing BUSINESS CITY?
  - **A:** BUSINESS CITY is organized by Ravintola Holvi.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "Event",
        "name": "BUSINESS CITY",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events6/banners/fb0433481e271c26e85b79cd256dbcfc00c700e59cf2cc62a20ce92ad0d2c670-rimg-w1200-h1193-dc040810-gmir?v=1763989065",
        "startDate": "2025-11-29",
        "endDate": "2025-11-30",
        "url": "https://allevents.in/pori/business-city/200029250575641",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Harjavallankatu 14, Harjavalta",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Harjavallankatu 14, FI-29200 Harjavalta, Suomi",
                "addressLocality": "Pori",
                "addressRegion": "LS",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "61.31443",
                "longitude": "22.14602"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Rakettimaiseen suosioon taannoisella Seppo Räty Berghainissa -kappaleellaan noussut Business City ei pyytele anteeksi, vaan yhdistää musiikissaan lahtelaisen fuck the world -asenteen tylyyn teknotykitykseen. Välillä flirttaillaan 1980-luvun suomi-iskelmälle, josta esimerkkinä on yhtyeen versio Nisa",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Ravintola Holvi",
                "url": "https://allevents.in/org/ravintola-holvi/24534342"
            }
        ]
    }
]
```