

# Event Details

- **Event Name**: Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia
- **Event Start and End Date**: Sat, 29 Nov, 2025 at 06:00 pm
- **Event Description**: Elokuvista, ja Tv:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville
Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa yleisön iloksi ympäri Suomen! Koko illan improvisoidussa ilottelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia. Minttu sekä Ville näyttelevät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole ja Minttu Sekä Ville toimivat tiiviissä
vuorovaikutuksessa yleisöön. Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita. Minttu sekä Ville hyppäävät hetkeen, katsoja saa nojata penkkiinsä ja rentoutua, mukaan
teatteriin tarvitsee ottaa vain avoin mieli. Ilta on kevyt, ja naurulta voi tuskin katsomossa välttyä
kukaan!

Lavalla Mintun sekä Villen seurana säestämässä toimii huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla
illan aikana kuullaan myös esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa, sekä musiikkia eri
puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa. Mikä parasta, yleisön musiikkilajitoiveet toteutetaan
ja toiveitaan saa esityksessä huudella esiintyjille!
Minttu sekä Ville antavat lavalla kaikkensa, tässä hetkessä, ajankohtaisin aihein – jokainen esitys on
erilainen ja siksi myös ainutlaatuinen. Sydämellisesti tervetuloa katsomoihin nauttimaan hetkessä
syntyvästä hauskasta taiteesta, läsnäolosta, teatterista ja yhdessäolosta Mintun sekä Villen
seurassa!
- **Event URL**: https://allevents.in/oulu/minttu-sekä-ville-improvisaatiokomedia/200028231684005
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 94

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Oulu
- **state**: OU
- **country**: Finland
- **location**: Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland
- **lat**: 65.01334
- **long**: 25.47436
- **full address**: Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland, Hallituskatu 11, FI-90100 Oulu, Suomi, Oulu, Finland

## Event gallery

- **Alt text**: Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events4/banners/1d840a33f16141edf448cf633e0ccdadf1e76f5588703d474440b2398ef63364-rimg-w1030-h824-dc040e1b-gmir?v=1763781840

## FAQs

- **Q**: When and where is Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia being held?
  - **A:** Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia takes place on Sat, 29 Nov, 2025 at 06:00 pm to Sat, 29 Nov, 2025 at 06:00 pm at Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland, Hallituskatu 11, FI-90100 Oulu, Suomi, Oulu, Finland.
- **Q**: Who is organizing Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia?
  - **A:** Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia is organized by RioLive.
- **Q**: Who is this event for? Is it right for me?
  - **A:** Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia is ideal for comedy fans, stand-up enthusiasts, and anyone looking for a dedicated session of curated laughs, professional acts, and sharp wit from seasoned performers. Whether you're a first-time attendee or a longtime enthusiast in Oulu, this event is thoughtfully curated to deliver a standout experience worth every moment. With 90+ people already showing interest, this is clearly an event worth adding to your calendar - don't miss out.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "Event",
        "name": "Minttu sekä Ville-improvisaatiokomedia",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events4/banners/1d840a33f16141edf448cf633e0ccdadf1e76f5588703d474440b2398ef63364-rimg-w1030-h824-dc040e1b-gmir?v=1763781840",
        "startDate": "2025-11-29",
        "url": "https://allevents.in/oulu/minttu-sekä-ville-improvisaatiokomedia/200028231684005",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Hallituskatu 11, 90100 Oulu, Finland",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Hallituskatu 11, FI-90100 Oulu, Suomi",
                "addressLocality": "Oulu",
                "addressRegion": "OU",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "65.01334",
                "longitude": "25.47436"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Elokuvista, ja Tv:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville\nVirtanen tuovat improvisaatioduettonsa yleisön iloksi ympäri Suomen! Koko illan improvisoidussa ilottelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, l",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "RioLive",
                "url": "https://allevents.in/org/riolive/20383278"
            }
        ]
    }
]
```