Okra Playground konsertti
Advertisement
Okra Playground saapuu Laukkoskelle syyskuussa.
Lippu 15 euroa ja saatavilla kesäkuusta lähtien Nuorisoseurojen Puoti-verkkokaupasta.
Tilaisuudessa on kahvipuffetti.
Helsinkiläinen, mutta myös Laukkoskelaista väriä omaava elektrofolk-yhtye Okra Playground perustettiin alun perin vuonna 2010 yhteisestä halusta tuoda yhteen erinomaisia ihmisiä ja muusikoita soittamaan perinteisen suomalaisen musiikin parissa tuoreella otteella. Bändistä tuli lähes kirjaimellisesti musiikillinen leikkikenttä muusikoilleen. Tällä leikkikentällä kantele ja jousilyyra, molemmat muinaisia kansansoittimia, elävät rinnakkain uudessa, jännittävässä symbioosissa nykyaikaisten soittimien ja äänimaisemien kanssa. Varsin epätavallisen mielenkiintoisen yhdistelmän tuloksena syntyneen musiikin juuret ovat syvällä Suomen maaperässä, mutta sen korkeimmat oksat levittäytyvät kohti maailmanmusiikin kaukaisimpia rantoja.
Kolmen naislaulajan vahvat äänet ja ikivanhat sanoitukset vievät kuulijan samanaikaisesti kaukaisiin paikkoihin ja lähelle kotia. Okra Playgroundin raikas musiikki valloittaa kuulijan hypnoottisella rytmillään ja mystisellä energiallaan.
"Okra Playground on tästä lähtien Euroopan kansanmusiikkifestivaalien suosikki." – Lira Musikmagasin 4/2018
Get Tickets