Oulun Puistopiknik: Konekaverit
Advertisement
Esityksessä Konekaverit eli Basti Kuhz ja Jussi Alaraasakka soittavat Hollihakaa yhdessä yleisön kanssa, käyttäen alueelta kerättyjä ääniä, interaktiivisia yleisön paikan päällä tuottamia ääniä, sekä mitä vain hetkessä syntyviä saundeja. Esityksen lopuksi kaikki voivat osallistua Tehdas-Meditaatioon (TM) – syvärentouttavaan ambient-sessioon tehdasäänien parissa.
Basti Kuhz ja Jussi Alaraasakka ovat soittaneet yhdessä vuodesta 2024, monia elektronisen musiikin tyylisuuntia yhdistäen. He ovat innoissaan ja mielissään uusista esiintymisistä ja yleisöstä. – Olipa kyse sitten kokeellisesta ääniperformanssista, DJ:n ja live-hardware -laitteiston yhdistelmästä tai vaikkapa elektronisen musiikin + teknologiataiteen työpajoista.
Basti Kuhz on teknologia-taiteilija, jolla on insinööritieteiden maisterin tutkinto. Vuodesta 2020 lähtien hän on kehittänyt teknologia-ääniesityksiä, joissa yhdistyvät 3D-tulostus ja musiikin tekeminen käyttämällä itse kehitettyjä ohjelmistokomentoja. Basti vie 3D-tulostimensa lavalle ja saa sen soimaan kauniisti ja syvästi. Lisäksi hän on myös mestari DJ-dekkien takana.
Jussi Alaraasakalla on vahva musiikkiteknologian tausta. Vuodesta 1993 lähtien hän on työskennellyt DJ:nä, äänisuunnittelijana, muusikkona ja työpajojen vetäjänä. Hän on soittanut live-settejä muun muassa soutuveneestä, traktorista ja kirkon alttarilta. Hän etsii jatkuvasti uusia mahdollisuuksia yhdistää tekniikka ja ääni, viimeisimpänä aivoaaltojen sonifikointi. Jussi vie syntikkansa ja samplerinsa lavalle ja improvisoimalla luo kehittyviä äänimaisemia, syvällistä teknoa, triphopia tai mitä vain elektronista musiikkia, joka resonoi hetken ja yleisön kanssa.
Basti ja Jussi ovat kokeellisen äänitaiteen yhdistys Oulu Sound Collective ry:n perustajajäseniä, ja he järjestävät myös Tech//Art-työpajoja kouluissa, kulttuurikeskuksissa, yhdistyksissä ja festivaaleilla / tapahtumissa.
Tapahtuman kesto on n. 2 tuntia.
---
MILLOIN? | Perjantaina 8.8.2025
MIHIN AIKAAN? | klo 18
MISSÄ? | Hollilava, Hollihaan puisto
---
Oulun Puistopiknikit 2025 järjestävät yhteistyössä Kelluva ry, Oulun kaupungin tapahtumapalvelut ja Valveen kaupunginosakulttuuri.