MODEM + Cats of Transnistria / Dynamo
Advertisement
MODEM + Cats of Transnistria
Pe 24.10.2025 @ Dynamo-klubi
Ovet klo 20:00
Ennakkoliput 14€ (+palvelumaksu), ovelta 16€ jos jäljellä.
K18
Modem on helsinkiläinen synapop-duo, jonka muodostavat Tytti Roto ja Ville Valavuo. Pitkään suomalaisessa punk- ja indie-undergroundissa vaikuttaneiden muusikoiden yhteinen mielenkiinto löytyi elektronisesta popmusiikista ja 1980-luvun synteettisestä äänimaisemasta, mikä inspiroi perustamaan uuden bändin. Muutaman viime vuoden aikana Modem on keikkaillut aktiivisesti suomalaisilla klubeilla ja kotimaan suurimmilla festivaaleilla sekä kiertänyt Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa.
Bändin toiminta on ollut alusta asti varsin omavaraista, ja Modem onkin äänittänyt, miksannut ja taittanut kaikki levynsä itse, sekä julkaissut ne bändin omalla Modem Age Records -levymerkillä. Kehuttu debyyttialbumi Megalomania ilmestyi huhtikuussa 2024, ja albumi on sittemmin lisensoitu Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan, Australiaan, Japaniin ja Kaakkois-Aasiaan.
Cats of Transnistria was founded by Tuomas Alatalo and Henna Emilia Hietamäki in Helsinki in 2014. Their sound combines dream pop, post-rock, dark wave, softness and noise. Cats of Transnistria has released three full-lengths and one EP, which have gathered loyal listeners and beautiful words from critics worldwide. On the albums Opium and Aligning the band had the pleasure of working together with violinist Sanna Komi. During their career, Cats of Transnistria has performed at numerous festivals both in Finland and abroad.
Get Tickets