FTK Live: MUSCULAR, NIKO NOVA & VALONA
Advertisement
MUSCULAR - Neo-funkkia Turusta
Muscular on turkulainen seitsemänhenkinen yhtye, jonka musiikki pohjautuu ensisijaisesti funkiin, mutta kietoutuu myös moderniin souliin ja rnb:hen.
Bändin soundia on verrattu Daft Punkiin, Franc Moodyyn ja L'Impératriceen. Muscular koostuu seitsemästä muusikosta: kaksi laulajaa, saksofonisti, kosketinsoittaja, kitaristi, basisti ja rumpali.
Yhtyeen kakkosalbumi “Muscular” julkaistiin 14.3.2025. Super Macarena -kappaleen musiikkivideon menestyksen myötä Muscular voitti Shuren ja Thomannin järjestämän bändikilpailun. Pääpalkintona yhtye pääsi esiintymään legendaarisella Montreux Jazz Festivaalilla. Julkisen äänestyksen jälkeen voittajan valitsi arvovaltainen tuomaristo, johon kuului muun muassa Snarky Puppyn Michael League.
NIKO NOVA & VALONA
Niko Nova on pitkään Suomen räppikentällä toiminut MC. Hänet tunnetaan freestyletaidoistaan ja pilkkeestä silmäkulmassa. Kuopiosta lähtöisin oleva konkari julkaisi Valona yhtyeen kanssa albumin "Tuleva oleva" kesällä 2021.
Niko Nova & Valona -yhtyeen saumaton groove ja monipuolisuus nostavat tekstit uusiin svääreihin, kun kokonaisuutta ryydittävät jazzvivahteet ja räiskyvät soolot.
Yhtyeellä on tekeillä uusi EP josta kuullaan maistiaisia keikalla!
Klo 19 DJ RR
Klo 20 LIVET
Liput 15€
https://funkkaataikkakuole.sumupstore.com/tuote/ftk-live-muscular-niko-nova-and-valona
Get Tickets