Event

Olli Halonen - Ikaalinen Spa & Resort 4.10.2025

Advertisement

💥OLLI HALONEN Ikaalisiin 4.10.!💥

🌟Nopeasti koko kansan sydämiin noussut Olli Halonen saapuu vetämään suomalaisia sydäntensä kyllyydestä laulattavan keikan Ikaalisiin lokakuun alussa. Koukuttavat kappaleet kuten "Suomen kesä" ja "Synnytty saunomaan" ovat raivanneet tiensä kansan suosikkilistoille, eivätkä lähde sieltä kulumallakaan pois!

Kuopiosta kotoisin oleva, laulaja-lauluntekijä Olli Halonen teki läpimurtonsa koko kansan tietoisuuteen yli 21 miljoonaa striimiä ylittäneellä Pohjola-hitillään. Hittikappale nousi Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi että Virallisen radiolistan kärkeen. Myös muut hittinikkarin kappaleet ovat menestyneet hyvin. Esimerkiksi Suomen kesä -kappale on striimannut tuplaplatinaa yli 9 miljoonalla striimillä ja myös se nousi julkaisunsa jälkeen radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi.

🏆Olli Halonen palkittiin vuonna 2023 Emma Gaalassa Vuoden Iskelmä -palkinnolla ja Iskelmä Gaalassa Vuoden tulokas -palkinnolla. Kappaleensa itse säveltävällä ja sanoittavalla artistilla on pitkä tausta musiikin parissa. Laulut saavat vaikutteita artistin omasta ja lähipiirin elämästä. Omakohtaisissa teksteissä käsitellään koko elämän kirjoa ja rohkeasti myös sen kipukohtia.

Tätä modernin kotimaisen popin kirkasta tähteä et halua missata livenä, sillä aitoutta, energiaa ja yhteislaulua huokuva keikka tarjoaa takuulla tunteita, tarinoita ja unohtumattomia hetkiä💫

Olli yhdistää herkkyyden ja voiman tavalla, joka tekee jokaisesta biisistä henkilökohtaisen kokemuksen⭐⭐

📅 4.10.2025
📌Ikaalinen Spa & Resort, Kyrös
🕚Showtime 23:00
🚪Ovet 22:00
🎉Jatkot Kyröksessä klo 02 asti
🎫 Liput myynnissä 7.6. klo 10 alkaen ennakkoon 28€, ovelta 33€
Varaa paikkasi ja tule mukaan kokemaan ilta, joka jää sydämeen. Liput myy lippu.fi osoitteessa https://www.lippu.fi/event/olli-halonen-ikaalinen-spa-20340611/

Get Tickets

Advertisement
Share with someone you care for!

Best of Hameenkyro Events in Your Inbox