

# Event Details

- **Event Name**: Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa
- **Event Start and End Date**: Thu, 30 Apr, 2026 at 08:00 pm (+03:00)
- **Event Description**: Vesterinen Yhtyeineen julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Liian hiljaista 6. maaliskuuta ja suuntaa levyn myötä isoille rokkiklubeille ja areenoille kaikkiaan 11 paikkakunnalle. Kiertue saapuu Lappeenrannan Holiday Club Saimaan Rauhaan vappuaattona 30. huhtikuuta.

Liian hiljaista -albumi on ison bändin yhteissoiton juhlaa, vastavoima valtavirtaistuneelle tuottaja-vetoiselle digitaaliselle musiikille. Tuleva levy puolustaa yhtyeelle tärkeitä asioita kuten yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta. 

"Ensimmäistä kertaa olemme saaneet käyttää studiossa juuri niin paljon aikaa kuin halusimme. Tämän ansiosta moni biisi on syntynyt nimenomaan koko yhtyeen yhteistyöllä. Liian hiljaista -albumi on iso, vaativa ja vakava levy. Yhteiskuntamme on täynnä ahdistavia asioita ja tapahtumia, jotka hiljaisesti hyväksytään. Meille tärkeitä asioita, yhteisöllisyyttä, rauhaa ja rakkautta tulee puolustaa kovaäänisesti", Tero Vesterinen kertoo tulevasta levystä.

Illan artistikattausta tulee vahvistamaan Folk Saimaa, joka tarjoilee rakastetun Saimaa-yhtyeen musiikkia intiimillä ja vaikuttavalla kvartettikokoonpanolla.

Saimaa julkaisi vuonna 2024 ylistystä keränneet albumit Vol. 6 ja Vol. 7, jotka saivat useita viiden tähden arvioita ja toivat yhtyeelle myös Vuoden iskelmä -Emma-palkinnon. Folk Saimaa tuo näiden kappaleiden ytimen lähelle kuulijaa ja tarjoaa vappuaattoon herkän mutta voimakkaan musiikillisen elämyksen, joka täydentää illan tunnelman ainutlaatuisella tavalla.

Aikataulu
20:00 Ovet aukeavat
20.30 Folk Saimaa 
22.15 Vesterinen Yhtyeineen

(Huom. aikataulua aikaistettu tunnilla 10.4.)

Tapahtuma on K-18.

Liput alk. 49,90 €
Majoituspaketti alk. 119 €/hlö/2hh

Myymme lippuja myös ovelta hintaan 52 €. Lipunmyynti ja rannekepiste aukeavat klo 16.00. 
Huom! Vain korttimaksu. Narikka 3 €.

Lue lisää, ja osta liput tai majoituspaketti osoitteesta: www.holidayclub.fi/saimaanrauharokkaa
- **Event URL**: https://allevents.in/lappeenranta/saimaan-rauha-rokkaa-vesterinen-yhtyeineen-folk-saimaa/200028911906946
- **Event Categories**: holiday
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 538

## Ticket Details


## Event venue details

- **city**: Lappeenranta
- **state**: ES
- **country**: Finland
- **location**: Holiday Club Saimaan Rauha
- **lat**: 61.1926021
- **long**: 28.6938506
- **full address**: Holiday Club Saimaan Rauha, Rauhanrinne 1, FI-55320 Lappeenranta, Suomi, Lappeenranta, Finland

## Event gallery

- **Alt text**: Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events1/banners/00ba1c4635415787be99bef278e6bb51edfe5f4d223ae4103900c84f8ffe4512-rimg-w1200-h628-dc632e38-gmir?v=1775835671

## FAQs

- **Q**: When and where is Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa being held?
  - **A:** Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa takes place on Thu, 30 Apr, 2026 at 08:00 pm to Thu, 30 Apr, 2026 at 08:00 pm at Holiday Club Saimaan Rauha, Rauhanrinne 1, FI-55320 Lappeenranta, Suomi, Lappeenranta, Finland.
- **Q**: Who is organizing Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa?
  - **A:** Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa is organized by Vesterinen Yhtyeineen.
- **Q**: Who is this event for? Is it right for me?
  - **A:** Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa is ideal for music lovers, fans of all genres, and anyone who wants to celebrate the power of music - from intimate gigs and live sessions to festivals and cultural performances. Whether you're a first-time attendee or a longtime enthusiast in Lappeenranta, this event is thoughtfully curated to deliver a standout experience worth every moment. With 530+ people already showing interest, this is clearly an event worth adding to your calendar - don't miss out.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "Event",
        "name": "Saimaan Rauha Rokkaa: Vesterinen Yhtyeineen + Folk Saimaa",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events1/banners/00ba1c4635415787be99bef278e6bb51edfe5f4d223ae4103900c84f8ffe4512-rimg-w1200-h628-dc632e38-gmir?v=1775835671",
        "startDate": "2026-04-30T20:00:00+03:00",
        "url": "https://allevents.in/lappeenranta/saimaan-rauha-rokkaa-vesterinen-yhtyeineen-folk-saimaa/200028911906946",
        "eventStatus": "https://schema.org/EventScheduled",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Holiday Club Saimaan Rauha",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Rauhanrinne 1, FI-55320 Lappeenranta, Suomi",
                "addressLocality": "Lappeenranta",
                "addressRegion": "ES",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "61.1926021",
                "longitude": "28.6938506"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Vesterinen Yhtyeineen julkaisee yhdeksännen studioalbuminsa Liian hiljaista 6. maaliskuuta ja suuntaa levyn myötä isoille rokkiklubeille ja areenoille kaikkiaan 11 paikkakunnalle. Kiertue saapuu Lappeenrannan Holiday Club Saimaan Rauhaan vappuaattona 30. huhtikuuta.\n\nLiian hiljaista -albumi on ison",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Vesterinen Yhtyeineen",
                "url": "https://allevents.in/org/vesterinen-yhtyeineen/2333228",
                "description": "Keikat: O-P Marttala, Central Line, 040 5718814\nPromo: Aku Oikari, Rocktalo Booking & Management, 050 4107150"
            }
        ]
    }
]
```