The Whistleblower juhlii tuoreen EP:n julkaisua 6.Linjalla!
Yhtyeen toinen, 'It Comes In Waves' nimeä kantava EP äänitettiin livenä Lammaskallion studiolla tuottaja Juho Salaterän kanssa.
Levyn kappaleissa bändi suuntaa uudenlaisiin tyylisuuntauksiin modernimmasta R&B:stä folkrockiin ja sanoitukset sisältävät yhtyeelle tuttuun tapaan tarinoita elämän kiertokulusta sekä symboliikka vuodenajoista.
Helsinkiläisen The Whistleblowerin saundin keskustana toimii amerikkalaistyylinen kevyt-poprock jonka
alatyylilajeina palvelevat mm. heartland-rock, blues, soul, R&B ja americana.
Yhtye on lyhyessä ajassa aktiivisella keikkailulla onnistunut vakuuttamaan laajan määrän
kuulijoita ja kasvattamaan fanikantaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Bändin kappaleet ovat
täynnä tiukkaa groovea, korvia hiveleviä melodioita ja lyriikoita jotka sisältävät elämänmakuisia
kasvutarinoita, rakkautta, ironiaa, toivoa ja hieman politiikkaakin.
Illan avaa Faraway Shapes - Helsingissä vuonna 2023 perustettu indie rock-yhtye.
Tämä viisihenkinen kokoonpano yhdistelee musiikissaan elementtejä blues-rockista, post-punkista ja popista luoden oman uniikin soundinsa. Bändi tunnetaan energisistä esiintymisistään, jotka eivät takuulla jätä ketään kylmäksi!
Liput 12€ / 15€
https://www.tiketti.fi/the-whistleblower-kuudes-linja-helsinki-lippuja/112918