

# Event Details

- **Event Name**: Flippipuisto -levynjulkkarit + Joni Ekman & Koira // Kuudes linja
- **Event Start and End Date**: Fri, 17 Apr, 2026 at 07:00 pm (+03:00)
- **Event Description**: Flippipuisto julkaisee perjantaina 17. huhtikuuta kokoelmavinyylin Flippimania vol. 1 - Vaasankadulta auringonnousuun (2017–2026), joka pitää sisällään yhtyeen kaikki tähän asti julkaisemat digisinglet sekä yhden livebiisin. Yhtye juhlistaa uutta julkaisua soittamalla julkkarikeikan ravintola Kuudennella linjalla.

Vanhojen biisien lisäksi Flippipuisto nauhoitti kokoelmaa varten oman päivitetyn versionsa Nollaseiskan vuonna 2001 julkaisemasta kappaleesta Mun Hollywood, joka julkaistiin perjantaina 6.3. kaikissa suoratoistopalveluissa. Uuden singlen myötä Flippipuisto esitteli myös vuoden alussa uudistuneen kokoonpanonsa, jossa kitaraa soittaa yhtyeen tuore soolokitaristi Riku Luonela.

Flippipuiston lisäksi illan toisena bändinä lavalle nousee Joni Ekman &amp; Koira, joka on todistanut suomenkielisen boogierockin ilosanomaa jo yli kymmenen vuoden ajan. Odotettavissa on tiukkaa ja tanakkaa jytämenoa sekä suvereenia kitaransoittoa, kun huippuunsa viritetty rokkikone polkaisee tapahtuman käyntiin!

Asiaankuuluvasta levymusiikista bändien välissä vastaa DJ Jack Popcorn.

Tapahtuman ennakkoliput myynnissä nyt:

https://www.tiketti.fi/flippipuisto-joni-ekman-koira-kuudes-linja-helsinki-lippuja/116440
- **Event URL**: https://allevents.in/helsinki/flippipuisto-levynjulkkarit-joni-ekman-and-koira-kuudes-linja/200029823957455
- **Event Categories**: 
- **Interested Audience**: 
  - total_interested_count: 111

## Ticket Details

- **Ticket URL**: https://www.tiketti.fi/flippipuisto-joni-ekman-koira-kuudes-linja-helsinki-lippuja/116440?utm_source=AllEvents.in&utm_medium=event-discovery-platform&utm_campaign=helsinki-events

## Event venue details

- **city**: Helsinki
- **state**: ES
- **country**: Finland
- **location**: Kuudes Linja
- **lat**: 60.1837079
- **long**: 24.9593562
- **full address**: Kuudes Linja, Hämeentie 13a, FI-00530 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

## Event Organizer details

- **affiliate_id**: 2
- **organizer**: Tänäänkin menee hyvin - TMH Tapahtumat & Tuotannot Oy (https://allevents.in/org/tänäänkin-menee-hyvin-tmh-tapahtumat-and-tuotannot-oy/2274592)

## Event gallery

- **Alt text**: banner
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/bc25322d04b6b5c37b9c8434abc624ef32550e179094e07d552af1c1a55f0cdd-rimg-w1200-h628-dc171c12-gmir?v=1774561059
- **Alt text**: thumbnail
  - **Image URL**: https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/f0bb9dce5957875d95c95a7f09f975a64c51d756466d08b44c6d8f70299e9d52-rimg-w300-h300-dc161b13-gmir?v=1774561059

## FAQs

- **Q**: When is the event happening?
  - **A:** Fri, 17 Apr, 2026 at 07:00 pm (+03:00)
- **Q**: Where is the event happening?
  - **A:** Kuudes Linja, Hämeentie 13a, FI-00530 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland
- **Q**: Who is organizing the event?
  - **A:** Tänäänkin menee hyvin - TMH Tapahtumat & Tuotannot Oy
- **Q**: What type of event is this?
- **Q**: Where can I find ticket details about Flippipuisto -levynjulkkarit + Joni Ekman & Koira // Kuudes linja ?
  - **A:** You can find ticket details about this event on AllEvents.

## Structured Data (JSON-LD)

```json
[
    {
        "@context": "https://schema.org",
        "@type": "MusicEvent",
        "name": "Flippipuisto -levynjulkkarit + Joni Ekman &amp; Koira // Kuudes linja",
        "image": "https://cdn-az.allevents.in/events7/banners/bc25322d04b6b5c37b9c8434abc624ef32550e179094e07d552af1c1a55f0cdd-rimg-w1200-h628-dc171c12-gmir?v=1774561059",
        "startDate": "2026-04-17T19:00:00+03:00",
        "url": "https://allevents.in/helsinki/flippipuisto-levynjulkkarit-joni-ekman-and-koira-kuudes-linja/200029823957455",
        "eventStatus": "https://schema.org/EventScheduled",
        "location": {
            "@type": "Place",
            "name": "Kuudes Linja",
            "address": {
                "@type": "PostalAddress",
                "streetAddress": "Hämeentie 13a, FI-00530 Helsinki, Suomi",
                "addressLocality": "Helsinki",
                "addressRegion": "ES",
                "addressCountry": "FI"
            },
            "geo": {
                "@type": "GeoCoordinates",
                "latitude": "60.1837079",
                "longitude": "24.9593562"
            }
        },
        "eventAttendanceMode": "https://schema.org/OfflineEventAttendanceMode",
        "description": "Flippipuisto julkaisee perjantaina 17. huhtikuuta kokoelmavinyylin Flippimania vol. 1 - Vaasankadulta auringonnousuun (2017–2026), joka pitää sisällään yhtyeen kaikki tähän asti julkaisemat digisinglet sekä yhden livebiisin. Yhtye juhlistaa uutta julkaisua soittamalla julkkarikeikan ravintola Kuuden",
        "organizer": [
            {
                "@type": "Organization",
                "name": "Tnnkin menee hyvin - TMH Tapahtumat & Tuotannot Oy",
                "url": "https://allevents.in/org/tänäänkin-menee-hyvin-tmh-tapahtumat-and-tuotannot-oy/2274592",
                "description": "TMH Productions Oy vastaa Bar Loosen ohjelmasta, LPRHC Fest -tapahtuman tuotannosta ja järjestää Tänäänkin Menee Hyvin -klubia ja muita musiikkitapahtumia. "
            }
        ]
    }
]
```